Luulitko ostavasi kestävää suomalaismuotia? Raportti paljastaa tyhjiä lupauksia antaneet brändit – kärjessä isoja nimiä
Kansalaisjärjestö Eettisen kaupan puolesta ry kertoo raportissaan, että suomalaiset vaatebrändit ovat parantaneet vuodessa huomattavasti vastuullisuustyötään. Pienet yritykset pärjäävät asiassa suuria paremmin.
Eetti ry:n raportissa arvoitiin 35 suomalaisen vaatebrändin vastuullisuutta ilmasto-, ympäristö- ja ihmisoikeustyön sekä läpinäkyvyyden kriteereillä.
Menestyminen vastuullisuustyössä tarkoitti esimerkiksi selvitystyötä ja täsmällisen tiedon julkaisemista. Osa yrityksistä on tehnyt lisäksi konkreettisia parannuksia esimerkiksi lisäämällä vastuullisten raaka-aineiden käyttöä, vähentämällä pakkausmateriaalien määrää sekä siirtymällä käyttämään uusiutuvaa sähköä.
Eetti huomauttaa tiedotteessaan, että samanaikaisesti Suomen suurin vaateyritys Luhta sekä suurimmat vaatekaupat S-ryhmä ja Kesko sanovat valmistavansa vastuullisia vaatteita ja kehittävänsä vastuullisuustyötään, mutta eivät tarjoa tietoa lupaustensa tueksi.
Raportin mukaan parhaiten pärjänneet brändit ovat:
- FRENN
- Globe Hope
- PaaPii
- Papu
Huonoimmin sen sijaan pärjäsivät:
- Luhta Sportswear Companyn brändit (Luhta, Torstai, Rukka ja Your Face)
- Billebeino
- Reima
Suomessa valmistettu vaate on vastuullinen
Eetti ry kertoo, että huonosti listauksessa pärjääviä merkkejä yhdistää se, että vaatteiden tuotanto tapahtuu kokonaan tai merkittävissä määrin riskimaissa, joissa työolot ja palkkaus eivät välttämättä kestä päivänvaloa.
Rankkauksessa hyvin pärjänneitä vastuullisia yrityksiä yhdistävä tekijä puolestaan on se, että vaatteiden valmistus tapahtuu Suomessa tai muissa maissa, joissa on matala ihmisoikeusloukkausten riski sekä vahva ympäristölainsäädäntö ja -valvonta.
Kansalainen voi tehdä vaatteiden kulutuksestaan vastuullisempaa esimerkiksi lainaamalla, vuokraamalla ja ostamalla kierrätettyjä vaatteita uusien sijaan. Uutta vaatetta ostaessa päätöstä kannattaa harkita huolellisesti ja ottaa selvää tuotetta myyvän yrityksen vastuullisuudesta.
Vaateteollisuus yksistään tuottaa arviolta kymmenen prosenttia koko maapallon päästöistä. Lisäksi se aiheuttaa ympäristö- ja terveyshaittoja vaatteiden käsittelyyn liittyvistä tekniikoista johtuen.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: Eetti ry
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää