Mainos

Luotsitoiminnasta vastaava Finnpilot muutti ohjeistuksiaan Porvoon veneturman takia

3:21

Luotsitoiminnasta Suomessa vastaava Finnpilot Pilotage Oy on muuttanut ohjeistuksiaan Porvoon perjantaisen veneturman jälkeen.

Yhtiön toimitusjohtaja Kari Kosonen kertoi MTV3:n kymmenen uutisissa maanantaina, että haastavissa meriolosuhteissa turvaudutaan jatkossa herkemmin raskaampaan venekalustoon.

– Operatiivisia ohjeistuksia on muutettu ainakin tutkinnan ajaksi siten, että turvamarginaaleja on kasvatettu. Siirrymme herkemmin raskaaseen kalustoon, eli kutterikalustoon. Eli tällä katsotaan, että luotsaukset voidaan toteuttaa turvallisesti.

Kaksi ihmistä kuoli perjantaina, kun luotsivene kaatui Porvoon edustalla iltaviiden aikaan. Vene kellui osittain pinnalla tuntien ajan ja lopulta upposi. Uhrit löydettiin veneen ohjaamosta uppoamisen jälkeen.

Kososen mukaan turman syy ei ole vielä selvinnyt. Finnpilotilla on kuitenkin käsityksiä tapahtuneesta.

– Täysin varmaksi tiedetään vain se, että luotsivene oli matkalla hakemaan luotsia tehtävältä, eli laivalta pois, ja tässä hakumatkan yhteydessä alus sai kallistuman, kaatui ja lopulta upposi.

– Olemme keränneet tapahtuneesta niin paljon tietoa kuin vain on ollut saatavilla. Kaiken tämän myötä meille on kertynyt omia näkemyksiä tilanteesta. 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja