Luontokuvaaja lähetyksessä: Tämän vuoksi suosin mustavalkoisia kuvia

Luontokuvaaja Heikki Willamo kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, miksi hän ikuistaa värikkään luonnon mustavalkoisena.

Luontokuvaaja Heikki Willamon tuore kirja Vuosi metsässä sisältää pelkästään mustavalkoisia kuvia.

Projekti alkoi talvipäivänseisauksena. Willamo käveli metsään vuoden lyhimpänä päivänä ja näki edessään elämänsä talven. Ympärillä oli lunta ja kuuraa. Kaksi kuukautta metsä oli saanut olla rauhassa suojapäiviltä ja myrskyiltä, jotka olisivat pudottaneet lunta puista.

– Samalla näin, että se oli todellinen kuolemantalvi metsän pikkulinnuille ja muille. Kun kävin siellä säännöllisesti, näin miten tutut parvet vähenivät, hippiäiset ja puukiipijät kuolivat pois, Willamo muisteli.

Talvi on äärettömän kaunis punaisine ja keltaisine valoineen sekä sinisine varjoineen. Kahden viikon jälkeen Willamoa rupesivat kuitenkin etomaan ottamansa postikorttimaiset kuvat.

– Päätös syntyi saman tien: tämä loppui tähän värien kanssa.

Willamon kuvissa ei ole koskaan ollut paljon värejä, yleensä vain yhtä kerrallaan. Siinä mielessä hänen valokuvailmaisunsa on aina ollut sukua mustavalkoiselle.

– Minua viehättää se, että olen kiinni perusasioissa. Valokuvaaminen on alkuperäisesti mustavalkoista. Kun värit jätetään pois viemästä ajatuksia tiettyyn suuntaan, jäävät jäljelle vain perusasiat eli valo, sommittelu, muodot ja rytmit, joiden varassa mustavalkoinen kuva lepää, Willamo totesi.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän lähetyksestä, miten Willamo selvisi vihaisen hirven kohtaamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat