Lunta tulee tänään vielä lisää: Etelärannikolla sateet vielä vetisiä – ajokeli huononee päivän mittaan

Sadetta on tällä hetkellä maan koko etelä- ja länsiosissa. Etelärannikolla sateet ovat tulleet vetisinä, mutta ne muuttuvat lumisemmiksi päivän mittaan.

– Lunta on tulossa vielä runsaasti lisää Uudeltamaalta kohti Pohjanmaata levittäytyvällä vyöhykkeellä, toteaa Pekka Pouta päivän säästä.

– Aivan Turun puolessa sade on muuttunut heikommaksi, mutta isotkin tiet varsin lumisia ja sohjoisia.

Etelässä sade on ollut toistaiseksi vetistä, mutta ne ovat Poudan mukaan muuttumassa lumisemmiksi ja ajokeli on muuttumassa huonommaksi. Lunta sataa siis päivän mittaan myös etelärannikolla.

Huonoimpia ajokelejä on odotettavissa Uudenmaan pohjoisosiin.

Lapissa ja Itä-Suomessa sää on Poudan mukaan pilvipoutainen. Illan mittaan sateet heikkenevät muuallakin.

– Huominen alkaa olla poutainen.

Lue myös:

    Uusimmat