Lukijat ovat puhuneet: Tällainen on ihanin puutarha!

Studio55.fi kysyi puutarhakauden kunniaksi lukijoiltaan mielipiteitä unelmien puutarhasta. Tällaiset puutarhat ovat lukijoiden mieleen!

Kauneinta kukkaloistoa

Lilan ja pinkin värit loistavat hyvin hoidetuissa ryhmissään. Nurmikkoa on riittävästi lasten telmimiseen. Muutamia puita pitkin pihaa varjostamassa paahteelta. Helppohoitoisuus ihan ensimmäisenä kriteerinä.

Kauneimmassa puutarhassa kukkii koko ajan. Keväällä sipulikukat ja sitten perennat. Välissä kesäkukat. Ruusuja ja pioneita pitää olla ehdottomasti ja muita vanhanajan kasveja. Kaikki saa olla iloisesti sekaisin tai järjestyksessä. Mikä ketäkin miellyttää. Kauneus on katsojan silmissä. Vesiaihe kuuluu puutarhaan kuin nenä päähän. Omassa puutarhassani kaikki on sekaisin eikä sinne mahdu kaikki mitä haluaisin. Taidan olla kukkaihminen mutta myös hyötykasveja pitää/voi olla.

Sellainen, että on aina kukkaloistoa. Eli kukinnat alkaa eri aikoina.

Paljon ihania ruusuja, pioneja, monenlaisia perennoja ja kesäkukkia. Paljon köynnöskasveja, rehevää ja ihanaa, myös patsaita ja kaaria ja vesiaihe sekä riippumatto ja sillai vähän villi ja vapaa.

Minun unelmien puutarhassa ei ole perennoja vaan ruusupenkkejä. Unelmien puutarhassa on erilaisia kukkia, jotka takaavat, että joka vuodenaikana jotkut kukkii. Krookukset ja pääsiäiskukat, sitten tuleekin tulppaanit ja kevätesikot, ruusut ovat keskikesän ilo, kestävät syksyyn asti. On myös kalliokasveja, jotka viiltävät pitkin kalliota ja luovat elävän ja kauniin pinnan kylmälle kalliolle. Tietysti puutarhassani on kaunista vihreää nurmikkoa hyvin hoidettuna. Minusta perennat tekevät puutarvasta levottoman ja ehkä vähän sotkuisen vaikutelman. Minä rakastan selkeitä linjoja ja kauniita kukkia, tilaa ja auringonvaloa.

Helppohoitoinen

Helppohoitoinen, kukkii eri aikoina keväästä syksyyn, kestäviä kukkalajikkeita, näkösuojaa, vaihtelevuutta ja värikkyyttä.

Unelmieni puutarha on helppohoitoinen, paljon kukkia, jotka kukkivat eri aikoina, keväästä syksyyn, joku marjapensas, omenapuu, syreenipensas, syyshortenisa, osa voi olla nurmikkoa, paikka, jossa voi istuskella, useampikin henkilö, tuolit ja pöytä, myös ruukkukasveja ryhmänä, aurinkosuoja. Avaruutta ja auringonpaistetta ja grillauskatos.

Helppohoitoinen kesälomalla olevalle, silti kaunis ja huoliteltu, ei vaadi jatkuvaa kukkien kastelua tai nurmikon ajoa... Yksinkertaisesti hurmaavan helppohoitoinen!

Unelmapuutarhassani on paljon eri aikaan kukkivia perennoja, se on helppohoitoinen. Siellä kasvaa pikkuhavupensaita ja kesäkukkia on amppeleissa ja ruukuissa. Pieni kasvimaa tarvitaan myös sekä mansikkamaa ja marjapensaita ja tietysti kirsikkapuu.

Vanhaa tunnelmaa

Minusta vanha piha on parhain, on omenapuu ja joitakin pensaita. Sitten nurmikkoa, jossa lapset ja koira saa vapaana juosta hippasilla.

Helppohoitoinen, rehevä ja jo hieman vanha puutarha mukavine istumaryhmistään, ehkä suihkulähteineen.. siis paljon kukkaloistoa vähällä vaivalla.. monivuotisia kasveja siis paljon.

Hyötypuutarha

Minulle kaunein puutarha tuottaa paljon satoa, josta saa nauttia yli talven. Hyötykasvien lisäksi puutarhassa täytyy olla kunnon väriloisto! Mökillä on jo ihana puutarha, mutta kehitettävää ja laitettavaa löytyy joka vuosi.

Omenapuita ja hyvin hoidettu vadelmatarha.

Minun unelmien puutarha on täynnä hyötykasveja, omenapuita, luumupuita, päärynäpuita, karviaisia, pensasmustikoita.

Paljon erilaisia chilejä ja tomaatteja valossa ja varjossa.

Unelmien puutarha sijaitsisi omalla tontilla ja siellä olisi hyötykasveja (luumupuu, omenapuu, mansikoita, yrttejä). Myös kauniit ja värikkäät kukat olisivat tervetulleita. En ole ikinä hoitanut puutarhaa, mutta haluaisin oppia.

Sellainen, mistä saa omasta maasta perunat, mansikat, porkkanat, herneet ja sipulit. Kauniita kukkia sekä komea nurmikko. 

Siellä pitää olla paljon erilaisia hedelmäpuita ja marjapensaita, joista syksyllä voi poimia satoa talteen. Tykkään myös värikkäistä ja monipuolisista kukkapenkkiryhmistä hyvin hoidetun nurmikon väleissä ja polkujen vieressä.

Unelmien puutarhassa on hyvälaatuisia omenapuita ja marjapensaita sekä vilvoitteluun sopiva kesäterassi, joka sijaitsee puhdasvetisen ja kalaisan järven tai meren rannalla.

Sopivasti villiintynyt keidas

Värikäs, kerroksellinen ja runsaasti erilaisia lajeja ja lehtimuotoja. Ei liian hoidettu, jossa viihtyy myös linnut, siilet ym. Suojaisa oma keidas joka sijaitsee ydinkeskustassa. Puutarhamme ehdoton vaatimus on oma rauha, jonka saamme kesällä kasvien suojassa. Tontillamme ilmeisesti erinomainen maaperä koska kaikki kasvit mitä on istutettu yli 20 vuoden aikana ovat säilyneet ilman erityisiä toimenpiteitä. Kasvien on pärjättävä tai sitten ne eivät kuulu meidän puutarhaan!

Villi ja rehevä, ei liian järjestelmällinen. Paljon erilaisia syötäviä kasveja ja hedelmiä, sekä eri värejä ja kokoja.

Villi ja vapaa.

Runsas puoli villipuutarha perennoita ja paljon värejä.

Kaunein puutarha on osittain luonnonmukainen ja ehkä hieman villiintynytkin puutarha metsän reunassa. Siellä kukkii aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn ja myös tuoksuvia kukkia on. Toki mukana on myös hyötypuutarha marjapensaineen ja yrttipenkkeineen ja koriste- ja hyötykasveja on voitu myös sekoittaa keskenään. Itse en ole päässyt puutarhaa toteuttamaan, koska valitettavasti asun kerrostalossa ja pervekekin on liian varjoisa ja pimeä.

Iso ja monipuolinen. Siinä olisi kasvimaa, mansikantaimia, marjapensaita, koristekukkia, ja sitten boheemimpi takapiha jossa voisi säilyttää vaikka vanhoja autoja.

Kaunein puutarha on puolivilli ja siellä on juhannusruusuja, sireenejä, omenapuita, mukava keinu ja ehkä hiukan katosta, jotta siitä voisi nauttia myös sateella.

Mielestäni kaunis puutarha on luonnollisen näköinen, ei liian geometrinen ja säntillinen. Siellä on luonnonkukkapenkki, ns. mummon kukkapenkki, hyötypuutarha, mutta myös jalostetumpia perennapenkkejä ja puita sopivassa suhteessa. Sen tulee olla valoisa ja avara, toki varjoisia paikkoja voi olla puiden katveessa. Grillikatos tai vastaava, pihakeinu ja puutarhakalusteet puisia, metallisia tms. luontoon sopivaa, ei muovisia. Helppohoitoinen nurmikko. Käytäviä laatoitettuna luonnonkivillä, ehkä joku muurikin. Kivikkoryhmä. Vesisuihkulähde.

Englantilaisen puutarhan lumoa

Brittiläiset cottage garden -puutarhat.

Runsas englantilaistyyppinen, paljon pensaita, kukkia, puita ja köynnöksiä sekä hyötypuutarhassa omena-, kirsikka ja luumupuita, pensasmustikoita, yrttejä, raparperia, sipuleita.

Englantilainen puutarha menneen ajan hengessä.

Selkä ja hillitty

Puutarha olisi selkeä ja kauniisti hoidettu. Kukkia ja väriloistoa sekä yrttejä ja kasviksia kasvamassa omaan ruokapöytään

Kaikkein kaunein puutarha on sopivan hillitty, ei liian räikeä vaan värit sopivat hyvin yhteen. Se voisi olla esimerkiksi japanilaistyylinen.

Unelmieni puutarha on simppeli, minimalistinen mutta värikäs kukiltaan. Mieluiten puutarhasta löytyy keltaista ja oranssia, värejä, joista saa energiaa!

Kaunein puutarha on yksinkertainen ja jossa ei ole liikaa erilaisuuksia.

Japanilaistyylinen puutarha.


Puutarhamuisto menneestä

Kun kuulen sanan "puutarha", näen sieluni silmillä lapsuuteni kotipihan: isän rakentaman rintamamiestalon ympäröivine puutarhoineen. Siellä Apilatiellä oli useampikin samanmallinen puutalo, joiden asukkaat olivat hyviä naapureitamme. Oltiin aika omavaraisia, osalla tonteista oli peltotilkkukin viljan kasvattamista varten. Meillä ei sentään ruisleipä tullut omasta maasta, vaan Tarmolan kaupasta. Mutta melkein kaikkea muuta kasvatettiin meidänkin puutarhassamme; mitä ei ollut, sitä ei tarvittu. Siellä kasvoi omenapuita, monta eri lajiketta. Oli päärynä-, kirsikka- ja luumupuita. Kaikkia mahdollisia keittiökasveja juurikasmaalla, tomaatteja ja kurkkuja. Mansikkamaalta sain poimia makeita marjoja mieleni mukaan, ja pensaat notkuivat viinimarjojen, vadelmien ja karviaisten painosta.

Taloomme johtavan kujan alkupäässä seisoi kaksi hopeapajua, jotka vuosien kuluessa kasvoivat korkeiksi ja komeiksi kodin vartijoiksi. Kaksi suurta ruohokenttää etupihalla innostivat minut voimisteluharrastukseen. Jumppanumeroni nousi, kun olin pihallamme opetellut käsilläseisontaa, kärrynpyöriä ja voltteja.

Naapurin lapset tulivat usein pihallemme leikkimään. Viereisessä talossa asui muita vanhempi lukiolaistyttö, joka jaksoi puuhailla meidän nuorempien kanssa. Hän keksi jännittäviä leikkejä: kuva-arvoituksia, spiritismiä, pukuleikkejä, satunäytelmiä ja muita mielikuvitusta kiihottavia puuhia. Tuntui kuin puutarhamme olisi muuttunut tunnetun lastenkirjan "Salaiseksi puutarhaksi". Silloin kun minulla ei ollut kavereita, kuvittelin ne mielessäni, niin että melkein uskoin ne todellisiksi.

Isä oli istuttanut kukkia, niin että aina oli joku kasvi kukassa keväästä ensimmäisiin talvipakkasiin saakka. Ruohokenttiä reunustivat ihanimmat kaikista: monenväriset tuoksuvat ruusupensaat.

Tällainen on minun unelmien puutarhani. Tänään on Apilatiellä vielä muutama noista 1950-luvun rintamamiestaloista jäljellä, mutta ainoastaan meidän talossamme asuu perhe. Muissa taloissa on kampaamoja, kuntosaleja ja muita pieniä liikkeitä.

Tulevanakin kesänä aion tehdä jokavuotisen pyhiinvaellusmatkani entisen kotitaloni portille. Tiedän kyllä, että piha ja puutarha ovat ihmeellisesti kutistuneet entisestään. Mutta sydämessäni on edelleen se oikea Unelmien Puutarha.

Puutarhasta täydennystä lääkekaappiin

Eva Kela tutustuu lääkekasveihin ylipuutarhuri Pertti Pehkosen kanssa.

Dokumentti rakkaudesta puutarhaan

Dokumentaristi Virpi Suutarille puutarha on terapeuttinen paikka.

Lue myös:

    Uusimmat