Löytyykö kotoasi aarteita? Retropelien hinnat jopa tuhansissa euroissa
Vanhoista peleistä voi parhaillaan saada tuhansia euroja keräilijöiden suosimilla kauppapaikoilla.
1980- ja 1990-lukujen retropelit ovat kovaa huutoa keräilijöiden keskuudessa. Parhaimmillaan hyväkuntoisista, pelin, kotelon ja ohjeet kattavasta pakkauksesta voi saada jopa tuhansia euroja.
Retropelejä keräilevä klaukkalalainen Ari Tommiska kertoo omassa kokoelmassaan olevan sellaisia tavaroita, joille hintaa on lähes mahdotonta sanoa.
– Mulla on sellaisia Nintendo-tavaroita, joista mä tiedän, että yksittäisen rekvisiitan tai tuotteen arvo voi olla 500–1500 euroa. Sitten on sellaista tavaraa, joka on priceless. Jos sopiva henkilö sellaisen haluaisi, niin hinta voisi olla mitä tahansa, Tommiska sanoo.
Tommiska muistuttaa myös, että kaikki tavara, mitä ei pidetä arvokkaana Suomessa, saattaa olla arvokas ulkomailla.
– Mulla on sellaista tavaraa, jota ei Suomessa arvosteta, mutta Ebayssa hinnat ovat kovia.
Retropelit ovat genre siinä missä antiikki
Tommiskan mukaan tyypillistä keräilijöille on, että kerätään oman aikakautensa tavaroita. Esimerkiksi nuorimmat sukupolvet keräävät Nintendoja, kun vanhimmat taasen vaikkapa vanhoja moottoripyöriä tai antiikkia. Retrolaitteet ovat kuitenkin Tommiskan mukaan nyt pinnalla.
– Nyt on menossa sellainen buumi retro-laitteiden piirissä, että luulen sen laajenevan ja tiettyjen artikkelien arvon vielä nousevan.
– En usko, että tämä on vain ohimenevä ilmiö.
Vanhat pelit jopa satojen eurojen arvoisia
Retropelien hinnoista kirjaa pitävä Gameberry-sivusto kokoaa alleen retropelien hintoja. Alle on listattu joitakin sivuston arvokkaimpia pelejä eri konsoleille. Hinnat ovat suuntaa antavia keskiarvoja.
Luonnollisesti pelien arvoon vaikuttaa niiden kunto, sekä pakkauksen sisältämät ohjeet ja kotelo. Pienin hinta koskee pelkkää peliä, suurin pakkausta, jossa tulee mukana sekä kotelo että ohjeet.
Atari 2600
X-man (1983): 250–320 €
Assault (1983): 50–120 €
Halo 2600 (2010): 60–100 €
Game & Watch
Egg (1981): 300–550 €
Climber (1986): 200–420 €
Super Mario Bros. (1986): 200–400 €
Game Boy
Trip World (1992): 100–350 €
Castlevania Legends (1998): 35–140 €
Snow Brothers (1992): 25–120 €
NES
Peek A Boo Poker (1991): 600–1500 €
Mr. Gimmick (1993): 400–900 €
The Flintstones: Surprise at Dinosaur Peak (1994): 350–800 €
Nintendo 64
Conker’s Bad Fur Day (2001): 60–140 €
Castlevania: Legacy of Darkness (1999): 35–120 €
Mega Man 64 (2000): 30–100 €
PlayStation
Castlevania: Symphony of the Night (1997): 30–150 €
Suikoden II (1998): 35–150 €
Tombi! (1997): 25–110 €
Sega Mega Drive
Mega Man: The Wily Wars (1995): 120–400 €
The Death and Return of Superman (1995): 100–250 €
The Punisher (1994): 80–180 €
Sega Master System
The Smurfs Travel the World (1996): 150–400 €
Phantasy Star (1988): 40–75 €
Alex Kidd in Miracle World (1986): 10–40 €
Sega Saturn
Shinrei Jusatsushi Taromaru (1997): 150–700 €
Panzer Dragoon Saga (1998): 50–250 €
Mega Man X3 (1996): 30–140 €
SNES
Mega Man X3 (1995): 350–700 €
Ninja Gaiden Trilogy (1995) & Captain Commando (1995): 120–400 €
Mega Man X2 (1995): 180–360 €
Uusimmat
-
16:32
MTV seuraa: USA ja Latvia maalikarkeloissa! Jenkkitähti hurjassa iskussa
-
16:19
Sky: Chelsea löysi uuden päävalmentajan
-
16:06
Tampereen vallanneet latvialaiset ihastuivat suomalaisille tuttuun hoilotukseen – äkkilähtö Suomeen oli iso satsaus: "Kuin häät"
-
16:05
Ministeriön toimittamat tiedot: Karu kuva suomalaisesta mielenterveyskriisistä
-
16:00
Krista Kosonen 40 vuotta! Näin päivänsankari on muuttunut vuosien varrella
-
15:55
Moottoripyöräjengit ottivat yhteen Yhdysvalloissa: Aseiden vaiettua jäseniä oli vähemmän
-
15:45
Texasin edustajainhuone päätti: Trumpin kiivaana tukijana tunnettu oikeusministeri saa virkasyytteen
-
15:40
Tietopyynnöt paljastavat kipeitä ongelmia ja leikkausaikeita – hallitusneuvotteluiden seuraava kriisipesäke on sote
-
15:38
Verstappen kärjessä, Alonso ainoana kannoilla – MTV seuraa Monacon GP:tä
-
15:32
Lukijat jakavat parhaat vinkkinsä kesän kotimaanmatkailuun – "Juuri sopiva kesähaaste"
-
15:05
Autoilija ajoi 20 pyöräilijän ryhmään Ruotsissa, kaksi loukkaantui vakavasti
-
15:00
Historiallinen kiinalaiskone teki neitsytlentonsa – "Pääsimme eroon 800 miljoonan paidan nöyryytyksestä"
-
14:52
Venäjä teki ilmaiskun Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
14:39
Venäläinen nationalisti varoittaa Prigozhinin suunnittelevan Putinin syrjäyttämistä
-
14:26
Jalkapallofani Monty, 4, sulatti sydämet laulullaan – kerännyt jo miljoonayleisön
-
14:19
Salkkarit-tähti Inna Tähkäsen esikoinen syntyi: "Tästä kesästä tulee paras ikinä"
-
14:17
Maria Veitolan muokatuilla kuvilla mainostetaan epäilyttävää tuotetta: "Viimeinen asia, missä haluaisin olla mukana"
-
14:12
Taikuri Henri Kemppaisen temppu suorassa lähetyksessä aiheuttaa kiusallisen hiljaisuuden – lopputulos yllättää Niinan ja Loren täysin
-
14:00
Video: Erdogan jakaa rahaa äänestäjille vaalipäivänä
-
13:55
Autoliiton turvaistuintesti: Yksi kannattaa jättää kauppaan
-
Lataa lisää