Mainos

Love Island -villan uudet naiset tutustuvat miehiin – saavat tietää uutta tietoa saarelaisten taustoista: "Puoliksi supermies"

0:41
Saaren uudet sinkut tutustuvat miehiin. Mistä Tommy onkaan kotoisin?

Love Island Suomi -ohjelman uusi naiskuusikko tutustuu kovaa vauhtia villan miehiin. 

Love Island Suomi -ohjelmassa nähtiin tällä viikolla järisyttävä käänne, kun rakkauden saaren tutut naiset lähetettiin minilomalle toiseen villaan ja heidän tilalleen asteli kuusi täysin uutta naista. 

Naiskuusikko on päässyt viettämään hetken aikaa villan kuuden miehen kanssa ja yrittänyt parhaansa mukaan tutustua heihin. 

Muun muassa Tommy ja Reetu keskustelivat omista taustoistaan uusien tulokkaiden Saharin sekä Roosan kanssa. Tommy kertoi naisille siitä, kuinka hänelle on luontevaa olla lähellä toista ihmistä oman perhetaustansa takia. Roosa kysyi Tommylta, että mitkä hänen taustansa olivatkaan. 

– Puoliksi supermies, mies vitsaili kertoessaan olevansa puoliksi ecuadorilainen. 

Roosa puolestaan kertoi olevansa puoliksi romanialainen, Sahar taas puoliksi marokkolainen. 

– Puolikkaat on kivoja. Pitää olla vähän jotain muutakin, Tommy totesi. 

MTV Uutiset Live käy läpi Love Island Suomen viikon tärkeimmät tapahtumat suoraan Espanjasta!

7:15

Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja