Love Island -hurmuri haikailee draaman keskellä olevan kaunottaren perään – saarelaiset puuttuvat tiukasti suunnitelmiin

Love Island Suomessa Aku pohtii edelleen omia mahdollisuuksiaan Nean suhteen.

Love Island Suomessa pohditaan kiivaita suhdekuvioita.

Aku ei vielä halua luovuttaa Nean suhteen, vaikka he eivät enää ole virallinen pari. Hän yrittää jopa hieman käännyttää Neaa ajattelemasta Oliveria, ja muistuttaa, että on tärkeää antaa aikaa ajatusten selvittämiselle.

Mutta kun Aku kertoo muille saarelaisille tunteistaan Neaa kohtaan, muut kertovat melko jyrkästi omat mielipiteensä.

Muut ovat sitä mieltä, että Nea on täysin vääränlainen Akulle, eikä sovi tälle laisinkaan. Yhdessä saarelaiset kehottavat Akua lopettamaan, ottamaan askeleen taaksepäin ja unohtamaan Neasta haaveilun.  

MTV Uutiset Live kertaa Love Island Suomen viikon dramaattisimmat käänteet suoraan Espanjasta!


Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Lue myös:

    Uusimmat