Lounaisilla merialueilla runsaasti sinilevää

Sinilevää on nyt runsaasti etenkin Suomen lounaisilla avomerialueilla, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke).

– Suomen avomerialueilla sinilevää on havaittavissa lähes koko läntisellä Suomenlahdella, eteläisellä Saaristomerellä ja Itämeren pääaltaan pohjoisosassa, kertoo tiedotteessa Syken tutkija Sirpa Lehtinen.

Rannikolla sinilevää on havaittu runsaasti Kustavissa, ja hieman muun muassa Saaristomerellä, Utössä, Rauman edustalla ja itäisellä Suomenlahdella.

"Ruostelautoista" voi tulla silmäoireita

Järvissä sinilevää on ollut vähemmän kuin heinäkuun lopulla yleensä.

– Hieman sinilevää on havaittu 19 havaintopaikalla ja runsaasti kolmella havaintopaikalla. Erittäin runsaasti sinilevää esiintyy seurantapaikoista edelleen Pyykösjärvellä Oulussa, sanoo Syken erikoistutkija Marko Järvinen.

Yleensä sinilevää ja leväkukintoja on järvillä runsaimmin elokuun alkupuolella.

Loppukesällä järvissä voi näkyä myös ruskeita, kellertäviä tai ruosteenpunaisia lauttoja, jotka aiheutuvat ruostesienen itiöistä. Tällä viikolla suopursuruostesientä on havaittu etenkin Lounais-Suomen järvillä. Tyypillisesti sitä esiintyy eniten idässä ja pohjoisessa.

Suopursuruostesieni on terveydelle vaaratonta. Runsaasti itiöitä sisältävä uimavesi saattaa kuitenkin aiheuttaa uimarille samanlaisia silmäoireita kuin siitepölylautat.

Toivoa uimavesien lämpenemisestä vielä on

Meriveden lämpötila liikkuu tällä hetkellä noin 13 ja 17 asteen välillä. Järvivedet ovat olleet ajankohtaan nähden tavallista kylmempiä pitkään koleana jatkuneen kesän takia.

– Jonkin verran tilanne vaihtelee paikkakunnittain, mutta vesi on 1–3 astetta keskimääräistä viileämpää, kertoo STT:lle Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Kokko.

Kokko ei tyrmää täysin sitä, että uimavedet vielä tänä kesänä tästä lämpiäisivät.

– Elokuun alku, ensimmäiset kymmenen päivää ovat sellaisia, että hellepäivät ovat vielä mahdollisia.

– Jos tässä nyt vielä saataisiin hyviä vedenlämmityssäitä, niin jonkin verran voi lämmetä. 

Lue myös:

    Uusimmat