Lotossa tänään ennätyspotti – näin valmistaudutaan 14,1 miljoonan arvontaan

Tänä iltana arvotaan Lotossa historiallinen jättipotti. MTV Uutiset kävi katsomassa, kuinka 14,1 miljoonan suuruisen lottopotin arvontaan valmistaudutaan televisiokulissien takana.

Lottotyttö Johanna Helin aloitti työssään 2000-luvun alussa. Hän on myös itse ahkera lottoaja.

– Mikäli voitto osuisi kohdalle, ostaisin auton, hän kertoo.

Toivo edes jonkinlaisesta voitosta onkin tämän illan toisen virallisen valvojan veikkaus loton suosion syyksi.

Pirkka-Pekka Petelius on kieltäytynyt jo kolmesti. Meillä on ihan läppä tästä asiasta. Näin hänet käytävällä ja hän sanoi, että kysy vielä kerran, niin annan taas pakit, Helin nauraa.

Tänään Helinin päällä nähdään violetit asusteet.

Valvoja Mia Poutanen ei laittanut kuponkia vetämään tällä viikolla, vaikka se on sallittua myös loton kanssa työskenteleville.

Mikäli lottokoneeseen tulisi tekninen häiriö kesken lähetyksen, on virallisilla valvojilla varalle toimintasuunnitelma – oikeat numerot arvotaan tuolloin käsimenetelmällä.

Lottokonetta ja virallisia palloja säilytetään turvassa lukkojen takana, eikä konetta ole lupa käsitellä muilla kuin virallisilla valvojilla.

Mikäli Saarinen tarttuu lottokuponkiin, etsiytyy omatekoiselle riville usein numero yhdeksän.

– Se on oma onnennumero ja se on myös mieheni entinen pelinumero, hän paljastaa.

Nähtäväksi jää, löytyykö yhdeksikkö tämän illan voittonumeroiden joukosta.

Lue myös:

    Uusimmat