Lordi-yhtye esiintyi viime viikolla Italian korona-alueella – peruivat Rooman-keikan ja tekivät u-käännöksen viime hetkellä

Erikoishaastattelussa Mr. Lordi 9:50
Lordi vieraili Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Lordi-yhtyeen keikkojen peruuntumiseen vaikuttivat taloudelliset tekijät. 

Lordi-yhtye ilmoitti Instagramissa eilen maanantaina peruvansa Rooman ja Firenzen keikat koronaviruksen vuoksi.

Yhtye oli viime viikon torstaina keikalla Pohjois-Italiassa Lombardian alueella Pergamon-kaupugissa. Maanantaina uutisoitiin, että yhteensä 11 kaupunkia on Lombardian alueella eristetty.

Lordin keulahahmo Tomi Putaansuu kertoo MTV Uutisille, että vielä torstaina asiasta ei ollut mitään tietoa.

– Perjantaina olimme Venetsiassa, joka kuuluu myös tällä hetkellä vaaravyöhykkeeseen. Tuolloin paikallisilla ei ollut vielä mitään tietoa tartunnoista, Putaansuu kertoo puhelimitse. 

Lordi esiintyi viikonloppuna Wienissä, kun sunnuntain ja maanantain välisenä yönä bändi sai tietoa Italian tilanteesta. Yhtye oli ollut ajamassa Italiaan, kunnes kolme tuntia ennen rajaa he olivat päättäneet tehdä u-käännöksen.

– Ei meitä niinkään se itse virus pelota, vaan se, että jos olisimme menneet Roomaan ja viranomaiset olisivat päättäneet laittaa kaupungin karanteeniin. Keikkakiertueemme olisi voinut keskeytyä, ja se olisi taloudellisesti suuri riski. Ei ihan hevillä keikkoja peruta, mutta tässä ei muuta vaihtoehtoa ollut.

– Pelko viruksesta voi olla myös kaupungin yllä, joten olisimme saattaneet esiintyä tyhjälle salille, hän jatkaa.

Yhtye on paraikaa matkalla Ranskaan, L'usinen kaupunkiin. 

– Emme ole huomanneet sen kummempia erityistoimenpiteitä koronan vuoksi. Emme ole muutoinkaan kierrelleet kaupungilla tai katselemassa nähtävyyksiä, vaan olemme olleet omanlaisessa eristyksessä kiiren vuoksi keikkabussissa. Onhan se korona ollut jo aiemmin meitä lähellä, Rovaniemellä.

Lue myös:

    Uusimmat