Silminnäkijät: Lontoon tuhoisa kerrostalopalo sai alkunsa räjähtäneestä jääkaapista

Lontoon tuhoisan palon uhrimäärä kasvaa – moni edelleen kateissa 1:21

Lontoon tornitalopalon vahvistettujen kuolonuhrien määrä on noussut 17:ään. Poliisin mukaan uhriluvun odotetaan edelleen nousevan. Sairaaloissa on yhä 15 ihmistä kriittisessä tilassa, kertoo BBC.

Ruumiiden etsintöjen odotetaan kestävän viikkoja. Poliisi ei halua julkaista kateissa olevien määrää, mutta ei usko, että rakennuksesta löydetään enää ketään elossa. Poliisi kertoi torstai-iltana, että kuusi uhria on alustavasti tunnistettu, mutta on mahdollista, että kaikkia uhreja ei pystytä tunnistamaan.

Britannian pääministeri Theresa May on luvannut perusteellisen tutkinnan palosta. May kuvaili tulipaloa hirvittäväksi.

– Kun raivaustyöt ovat ohi ja alue on turvallinen, aloitetaan tutkinta tulipalon syystä ja otamme selvää, voidaanko tästä onnettomuudesta oppia jotain, May sanoi BBC:lle.

Oppositiosta on jo vaadittu vastauksia siihen, olisiko palo voitu välttää ja miten se sai alkunsa. Työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbynin mukaan vastausta vaativat paitsi rakennuksen paloturvallisuuteen liittyvät kysymykset myös se, onko pelastusviranomaisilla kriisitilanteissa tarvittavat resurssit.

Talon huonokuntoisuus vaikeuttaa etsintöjä

Pelastustyöntekijät ovat päässeet lyhyesti tutkimaan kaikki palaneen Grenfell Tower -tornitalon kerrokset. Perinpohjainen tutkinta myöhästyy talon huonokuntoisuuden ja pelastustyöntekijöiden turvallisuuden takaamisen vuoksi.

24-kerroksisen tornitalon tulipalo levisi hetkessä, vaikka yli 200 palomiestä oli paikalla alle kymmenessä minuutissa.

Palopäällikkö Dany Cottonin mukaan syttymissyyllä on liian aikaista spekuloida. ITV:n ja Sky Newsin haastattelemien silminnäkijöiden mukaan palo olisi alkanut, kun neljännen kerroksen yhden huoneiston jääkaappi räjähti.

Yhdeksän palomiestä on saanut lieviä vammoja etsintöjen aikana.

Kotinsa ja omaisuutensa menettäneille on lahjoitettu runsaasti vaatteita ja muuta tavaraa. Monet ovat myös auttaneet tilapäismajoitusten järjestelyissä ja lahjoitusten lajittelussa. 

Lue myös:

    Uusimmat