Innokkaimmat kuninkaallisfanit leiriytyivät Charles III:n kruunajaisreitille yli viikkoa ennen h-hetkeä.
Lontoo tulvii turisteja kuningas Charlesin kruunajaisten alla. Innokkaimmat kuninkaallisten seuraajat ovat jo pystyttäneet telttansa kruunajaisreitin varrelle. Kauppoja ja pubeja on koristeltu sekä Englannin lipuilla että Britannian lipun puna-sini-valkoisilla väreillä ja kuninkaan kuvaa kantavilla kruunajaislipuilla.

Moni on saapunut katsomaan kruunajaiskirkko Westminster Abbeya sekä Buckinghamin palatsia, jonka parvekkeelta kruunattu kuningas vilkuttaa kansalle tulevana lauantaina 6. toukokuuta.
Lue myös: Historiallinen muutos Britannian suurlähetystössä Helsingissä: Elisabetin muotokuva väistyi Charlesin tieltä
Myös kuninkaan nykyisen kodin, kivenheiton päässä Buckinghamin palatsista sijaitsevan Clarence Housen rautaporttien luona parveilee ihmisiä ottamassa kuvia. Portin luona arvaillaan, jäävätkö kuningas ja kuningatar asumaan entiseen kotiinsa vai muuttavatko he Buckinghamin palatsiin.
– Olen viettämässä vapaapäivää. Kruunajaispäivänä en tule Lontooseen vaan katson päivän tapahtumat kotipubissa televisiosta, kertoo Oxfordissa asuva Mike Jackson.
Hän kävelee The Mall -puistokadun reunalla kohti Buckinghamin palatsia. Leveä väylä on aidattu molemmin puolin kaksinkertaisilla rautaesteillä. Niiden vierestä on mahdollisuus nähdä kruunajaiskulkue.
