Loistohotelli Kämp myytiin sijoitusyhtiölle – hintoja aiotaan nostaa reippaasti

Yöpyminen perinteikkäässä hotelli Kämpissä Helsingin keskustassa ei kauan onnistu nykyhinnoilla. Luksushotellin uusi omistaja sijoitusyhtiö CapManin rahastot on aikeissa nostaa hintoja tuntuvasti.

- Ei kuitenkaan heti kymmenillä prosenteilla, vaikka sekin olisi mahdollista, toppuuttelee sijoitusyhtiön senior partner Ari Tolppanen.

Hänen mukaansa yöpyminen luksushotellissa on Suomessa huomattavasti halvempaa kuin muissa Pohjoismaissa. Kahden hengen huone aamiaisella maksaa Kämpissä tällä hetkellä halvimmillaan noin 335 euroa. Kallein huone eli Mannerheim-sviitti maksaa 3 179 euroa.

Akseli Gallén-Kallelan ja lukuisten muiden taiteilijoiden kantapaikkana aikanaan tunnettu hotelli ravintoloineen säilyy toistaiseksi suomalaisomistuksessa, sillä enemmistö CapMan-sijoitusyhtiön osakkeenomistajista on suomalaisia.

Kämp on viiden tähden hotelli, jonka perusti vaatimattomista oloista lähtöisin ollut suomalainen ravintoloitsija Carl Kämp vuonna 1887. Theodor Höijerin suunnittelemassa hotellissa oli muun muassa yksi Suomen ensimmäisistä hisseistä, "hydraulinen wipu-laitos". Hotellista tuli nopeasti käsite. Talvisodan aikana 1939-1940 Kämp oli kansainvälisen lehdistön kokoontumispaikka. Siihen kuului pommisuojakin.

Vuonna 1965 rakennus purettiin ja paikalle tuli osin samannäköinen KOP-pankin pääkonttori, kunnes vuonna 1999 siinä avattiin jälleen hotelli Kämp. 

Glo-hotelleja tulee lisää 

Esa Karppisen ja hänen perheenjäsentensä omistama Berling Capital myi enemmistöosuuden Kämp Group -konsernista, koska "nyt on oikea hetki vaihtaa ohjaajan paikalle joku muu". Berling Capital jää konsernin merkittäväksi vähemmistöomistajaksi. Osapuolet eivät kerro kaupan hintaa.

Konserniin kuuluu Kämpin lisäksi GLO Hotels -ketju, jonka hotellien määrää ostaja CapMan aikoo lisätä. Niitä on nykyään neljä.

Esa Karppinen on kaavaillut myös Kämp-hotellin brändin laajentamista Eurooppaan. Hän viittaa kuuluisaan berliiniläiseen Kempinski-hotelliin, joka nykyään on tunnettu luksusketju maailmalla. CapMan ei täysin tyrmää ajatusta.

Kämp Groupin liikevaihtotavoite tälle vuodelle on noin 45 miljoonaa euroa.

- Me pyrimme vähintään tuplaamaan sen, 100 miljoonaa on realistinen tavoite, sanoo Tolppanen. 

Lue myös:

    Uusimmat