Loirilta yllättävä tunnustus: "Alman musiikki on kolahtanut minulle erittäin voimakkaasti"

Loiri paljasti kuuntelevansa Alman musiikkia 2:38

Vesa-Matti Loiri ja Alma ovat yksimielisiä siitä, mitä suomalaisuus on.

Kaksi taiteilijaa, viihdekonkari Vesa-Matti Loiri, 72, ja laulaja Alma, 21, vierailivat MTV:n Kymmenen uutisten haastateltavana Linnan juhlissa.

– On ihanaa, että ihmiset tulevat puhumaan positiivisesti, mutta on myös ihanaa, että paikalla on myös nuoria taiteilijoita, Loiri sanoo.

– Esimerkiksi juuri Alman musiikki on kolahtanut minulle erittäin, erittäin voimakkaasti.

Alma oli otettu Loirin kommenteista.

– Tuo on suurin kunnia mitä voin kuulla! Isäni on iso Vesa-Matti Loirin fani ja minä myös. Tämä on upeaa.

Nuori laulaja sanoo miettivänsä suomalaisuutta erityisesti ollessaan ulkomailla.

– Kun olen pitkiä aikoja esimerkiksi Los Angelesissa, yritän muistaa pitää sen suomalaisen sisun ja rehellisyyden. Suomalaiset eivät ikinä luovuta ja ovat aina rehellisiä. Me olemme suomalaisia, Alma toteaa.

– Se on juuri näin. Sisu-sana, joka on muka kärsinyt inflaation, se on olemassa oleva asia. Vedetään vielä yläfemmat sille. Me emme anna periksi, Loiri sanoo.

Kaksikko on ilahduttavalla tavalla yhtä mieltä suomalaisuudesta.

– Meistä suomalaisista puhutaan, että olemme jäyhiä, mutta me näytämme suoraan tunteemme. Me olemme hienoa kansaa, Loiri linjaa.

– Me olemme rehellisiä, Alma painottaa haastattelun lopuksi.


Kaikki Linnan juhlista täältä.

Lue myös:

    Uusimmat