Liverpool pesi kasvonsa rökäletappion jälkeen – 19-vuotias lupaus juhli uutta sopimustaan maalilla

Valioliigan mestaruuden jo varmistanut Liverpool kärsi viikolla kauden toisen liigatappionsa, kun Manchester City rökitti sen kotonaan 4–0. Sunnuntaina Liverpool palasi takaisin voittojen tielle, kun se voitti Aston Villan maalein 2–0.

Toisella puoliajalla syntyneestä avausosumasta vastasi Liverpoolin senegalilaishyökkääjä Sadio Mané. Rankkarialueen sisältä näyttävän syöttökuvion päätteeksi lähtenyt veto kimposi verkon perukoille yläriman kautta.

Aston Villan maalilla torjunut entinen Liverpool-vahti Pepe Reina oli tilanteessa voimaton.

Loppulukemat 2–0:aan viimeisteli Liverpoolin 19-vuotias keskikenttäpelaaja Curtis Jones, joka oli saapunut vaihdosta nurmelle 85. minuutilla.

Jones latasi pallon volleysta ohi Reinan. Tilanteessa oli myös tuuria, sillä pallo kimposi espanjalaisen tavoittamattomiin Villan puolustajasta.

Jones kuuluu niihin Liverpoolin nuoriin lupauksiin, joista odotetaan vastuunkantajia seuran edustusjoukkueeseen tulevina kausina. Hänen lisäkseen 19-vuotias laitapuolustaja Neco Williams ja vasta 17-vuotias laituri Harvey Elliott kuuluvat nouseviin toivoihin.

Tällä kaudella läpimurtonsa tehnyt Jones teki viikonlopun alla jatkosopimuksen, joka pitää hänet Anfieldilla vuoteen 2025 asti.

– Tämä on ollut minun ja perheeni suosikkiseura jo lapsuudesta saakka, joten tämä on valtavan iso juttu, Jones intoili seuran verkkosivuilla lauantaina.

Juonikkaaksi keskikenttäpelaajaksi kehuttu Jones on edustanut Liverpoolia yhdeksänvuotiaasta saakka.

Liverpool nousi Valioliigassa voitollaan jo 89 pisteeseen. Sillä on mahdollisuus rikkoa liigan kaikkien aikojen piste-ennätys 102, joka on Manchester Cityn nimissä. Kierroksia on pelaamatta vielä viisi.

Lue myös:

    Uusimmat