Liverpool-fanien lento peruttiin – hätkähdyttävä kyyti vei kannattajajoukon Mestarien liigan finaaliin: "Näimme matkalla muutaman delfiinin"

Liverpool ja Real Madrid kohtaavat Mestarien liigan loppuottelussa lauantai-iltana Pariisissa Suomen aikaa kello 22.00. Molempien joukkueiden kannattajat ovat suunnanneet kaupunkiin perjantaina ja lauantaina – lukuisilla eri välineillä.

Matkalla voi tapahtua kaikenlaista. Siitä sai muistutuksen myös 12 Liverpool-fanin joukko, jonka matkasuunnitelmat Pariisiin olivat romuttua lennon peruuntumisen myötä.

Joukko oli lähtöisin Ranskan edustalla sijaitsevalta Jerseyn saarelta, joka on Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuulumaton erillisalue. Lennon peruuntumista seurasi mietintö, jonka tuloksena revohka päätti vuokrata pikaveneen ja ylittää Englannin kanaalin perjantaina vesitse.

Katso alapuolelta video faniryhmän venematkasta yli kanaalin.

Redbay Stormforce 950 -pikavene saapui Saint Maloon, josta matka jatkui kohti Ranskan pääkaupunkia. Yksi seurueen jäsen, Dave Walsh, on 72-vuotias.

Ryhmää vetänyt Paddy O'Toole twiittasi myös kuvan kohteesta perille pääsyn merkiksi.

– Näimme matkalla muutaman delfiinin. Ehdimme Rennesin junaan ja sieltä jatkoimme Pariisiin. Meillä ei ole ottelulippuja, O'Toole kertoi.

Pariisiin on saapunut arviolta 50 000 tai 60 000 Liverpoolin kannattajaa pääosin bussilla, junalla, autolla ja lentokoneella.

Mestarien liigan loppuottelu C Morella kello 21.00 ja MTV3-kanavalla kello 21.25 alkaen.


Lue myös:

    Uusimmat