Video Trumpin puheesta talousviisaille: Yhdysvallat ensin, mutta ei yksin, ydinaseet pois Koreasta – MTV seurasi hetki hetkeltä

Donald Trump talousviisaille: Yhdysvallat ensin, mutta ei yksin, ydinaseet pois Koreasta 27:38

MTV seuraa, mitä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump käsittelee puheessaan talousviisaille Maailman talousfoorumissa Sveitsin Davosissa. Puheen on määrä alkaa kello 15 ja sitä voi seurata suorana verkkolähetyksenä.

15.26: Trump kertoo olevansa sitoutunut varmistamaan, ettei Afganistanista tule enää terroristien turvasatamaa.

15.25: Trump aikoo ehdottaa liittolaisilleen ja ystävilleen sijoituksia maiden puolustusjärjestelmien vahvistamiseksi. Trump aikoo myös jatkaa liittolaisten kanssa neuvotteluja keskeyttääkseen Iranin ydinaseohjelman.

15.22: Trumpin mukaan Yhdysvallat ei enää katso sivuun, kun kauppaa käydään epäreilusti (teollisuusvakoilua, teollisuuden tukiaisia tai pakotettuja teknologiasiirtoja). Yhdysvallat on valmiina tekemään kauppasopimuksia kaikkien maiden kanssa, myös 11 muun TPP-sopimusmaan (Tyynenmeren alueen vapaakauppasopimus) kanssa. Maita ovat Australia, Brunei, Chile, Japani, Kanada, Malesia, Meksiko, Peru, Singapore, Uusi-Seelanti, Vietnam ja Yhdysvallat.

15.20: Vapaakauppa ei ole mahdollinen, jos jotkut maat käyttävät järjestelmää hyväkseen toisten kustannuksella.

15.19: Trump otti kantaa myös ulkopolitiikkaan. Yhdysvaltain tavoitteena on kukistaa islamistinen Isis-järjestö lopullisesti. Myös Korean niemimaa on tyhjennettävä ydinaseista.

15.17: Yhdysvallat on avoin ulkomailta tulevalle liiketoiminnalle, olemme jälleen kilpailukykyisiä. Nyt on täydellinen aika tuoda sijoitukset ja työt Yhdysvaltoihin.

15.14: Maailma todistaa vahvan ja menestyvän Yhdysvaltojen uudelleennousua. Minä laitan Yhdysvallat muun edelle, kuten kaikkien muidenkin maiden johtajien on laitettava oma maansa. America First (Yhdysvallat ensin) ei tarkoita America alone (Yhdysvallat yksin).

15.12: Trump aloitti puheensa ylistämällä Yhdysvaltain talousnäkymien paranemista hänen kautensa aikana. Dow Jones -indeksi on noussut ennätyslukemiin, miljoonat työntekijät ovat saaneet veronalennuksia. Trumpin mukaan maan varallisuus on kasvanut 7 biljoonalla, eli 7000 miljardilla dollarilla. Työpaikkoja on syntynyt 2,4 miljoonaa lisää.

Lähteet Trumpin hallinnosta kommentoivat, että Trump tulee kuitenkin jyrähtämään, ettei Yhdysvallat aio sietää teollisuusvakoilua, teollisuuden tukiaisia tai pakotettuja teknologiasiirtoja.

Trump tullee puheessaan kehumaan myös Yhdysvaltain verouudistuksia. Lisäksi Trump aikoo ottaa kantaa vapaakauppaan.

Yhdysvaltain istuva presidentti vieraili Davosissa viimeksi vuonna 2000.

Lue myös:

    Uusimmat