Video: "Näpit irti!" – Opiskelijat vastustavat opintotukeen kajoamista

Opiskelijat osoittavat parhaillaan mieltään opintotukileikkauksia vastaan Helsingissä.

Mielenosoittajat kokoontuivat iltapäivästä Senaatintorille, ja sieltä marssi kulkee Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien kautta kohti Kansalaistoria. 

Korkeakouluopiskelijat vaativat, että opiskelijoiden sosiaaliturvasta käytäisiin laajaa ja pitkäjänteistä keskustelua yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Mielenosoituksen järjestävät Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL).

Aamulla mielenilmaukseen on Facebookissa ilmoittautunut osallistuvansa noin 4 700 ihmistä. Järjestäjät odottavat tilaisuuteen tuhansia osallistujia ympäri Suomea.

– Leikkaukset opintotukeen ovat leikkauksia väestömme köyhimmältä ryhmältä ja Suomen tulevaisuudelta. Opintotuen lainapainotteisuuden lisääminen sekä rajut leikkaukset yhdistettynä talouden ja työmarkkinoiden epävakauteen maalaavat ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opintoja harkitseville nuorille synkkää kuvaa tulevaisuudesta,  SAMOKin puheenjohtaja Jemi Heinilä toteaa.

– Vaikka kuinka taloustieteen professorit toistelevat, että opintolaina on hyvä investointi, tätä viestiä on vaikea ostaa. Tällä hallituksella on tarjota vain hyvin vähän tulevaisuususkoa nuorelle sukupolvelle.

SYL:n puheenjohtaja Heikki Koposen mukaan ei voi kuin ihmetellä sitä tapaa, jolla opintotukileikkauksista on hallitusohjelmaneuvotteluissa päätetty.

– Nykyisiin hallitusohjelmassa esitettyihin säästöihin ja säästöjen aikataulutuksiin on päädytty valtiovarainministeriön väärin laskettujen ja aikataulutettujen esitysten perusteella. Nyt kun “opintotukiuudistuksen” todellinen luonne on paljastunut myös päättäjille, odotamme päättäjiltä selkärankaa tarkastella leikkauksia uudelleen, hän sanoo. 

Järjestäjien mielestä nykytilanne, jossa opintotukilakia rukataan jokaisen hallitusohjelman, kehys- ja budjettiriihen kunniaksi, on täysin kestämätön sekä opiskelijan että opintotukijärjestelmän kannalta.

Lue myös:

    Uusimmat