Arviolta 3000 opiskelijaa vastusti leikkauksia Helsingissä

Opiskelijat vastustavat leikkauksia –"Näpit irti opintotuesta" 1:25

Iso joukko ihmisiä marssi keskiviikkona opintotukileikkauksia vastaan Helsingissä. Poliisin mukaan mielenosoitukseen osallistui noin 3000 ihmistä. Järjestäjät odottivat etukäteen paikalle noin 5000:ttä ihmistä.

Mielenosoituksen järjestivät opiskelijajärjestöt, kuten Suomen opiskelijakuntien liitto Samok ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL). Leikkaukset on tuomittu myös pääministeripuolue keskustan poliittisissa nuorisojärjestöissä.

SYL:n puheenjohtaja Heikki Koponen kertoi, että mielenosoitus sujui hyvin ja opiskelijoiden viesti saatiin kuuluviin.

Korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta on määrä leikata hallitusohjelman mukaan 150 miljoonaa euroa pitkällä aikavälillä. Opintotuen selvitysmies, professori Roope Uusitalo on ehdottanut muun muassa opintorahan leikkaamista neljänneksellä, opintotukikuukausien vähentämistä ja opintojen edistymisvaatimuksen nostamista.  

Max: Neljännes perustulosta on liian suuri leikkaus 1:48

Mira: Leikkaukset ovat äärettömän epäreiluja 0:31

Nuppu: Tässä viedään meidän tärkeimmästä voimavarasta, joka on koulutus 1:58

Lue myös:

    Uusimmat