Video: Meren roskat talteen – MTV mukana asentamassa meriroskiksia

Suomen ensimmäinen meriroskis laskettiin veteen tänään. Meriroskiksiin kerääntyy veden pinnalla kelluvat roskat.

MTV Uutiset oli paikalla, kun australialaistaustaisen Seabin Projectin ensimmäinen meriroskis "asennettiin" mereen Helsingin edustalla.

Seabin Project on saanut rinnalleen kuusi pilottipartneria, joista yksi on Wärtsilä. Partnerit ovat startup-yhtiöiden tukena kehittämässä ja testaamassa meriroskiksia.

Wärtsilä lahjoittaa Seabin-meriroskiksia Helsinkiin, missä kaupunki ja satama huolehtivat niiden päivittäisestä ylläpidosta. Lisäksi tavoitteena on saada omat meriroskiksensa myös Turkuun ja Vaasaan. Hanke on osa Suomi 100 -ohjelmaa.

Muovinen roskis kerää muovit merestä

Seabin-roskikset luonut suunnittelija Pete Ceglinski kyllästyi suunnittelemaan leivänpaahtimia, jotka kestivät vain vuoden. Tämän vuoksi hän siirtyi merten suojeluprojektiin suunnittelemaan Seabin-meriroskiksia.

Ironista roskiksissa on se, että ne valmistetaan muovista, kun meristä yritetään nimenomaan kerätä muovia pois. Roskiksen suunnitellussa on kuitenkin pidetty huoli siitä, ettei niistä itsestään tule roskia mereen.

Asennetuilla roskiksilla on mahdollista kerätä sekä isompia meressä ajelehtivia roskia kuten tupakka-askeja että pienimmillään halkaisijaltaan vain pari millimetriä olevia roskia. Lisäksi Seabin-roskiksilla on valmiudet siivota talteen mereen joutunutta öljyä.

Roskiksen tarkoitus tehdä itsensä tarpeettomaksi

Roskikset toimivat käytännössä siten, että meren pintavesi imetään meriroskiksen keräyspussisuodattimen läpi. Roskat jäävät talteen keräyspussiin, kun vesi pumpataan takaisin mereen. Tällä hetkellä meriroskiksissa hyödynnetään 12 voltin uppovesipumppuja. Tulevaisuudessa pumput voidaan saada käyntiin aurinko-, aalto- tai tuulivoimalla.

Roskapussin tyhjennysväli riippuu täysin siitä, miten paljon roskia vedessä on. Tyhjennysväli voi olla päivästä viikkoihin.

Vaikka Seabin-meriroskis on kehittäjilleen liiketoimintaa varsinainen tavoite on kuitenkin tehdä koko yritys tarpeettomaksi.

– Kun meret on siivottu, meitä ei enää tarvita. Se on tavoitteemme, mutta siihen tuskin pääsemme minun elinaikanani, sanoo Peter Ceglinski

3000 dollarin hintaisilla meriroskiksilla ei vielä pelasteta maailman vesistöjä, mutta ne ovat askel kohti puhtaampia vesiä.

Lue myös:

    Uusimmat