Sandaaleja, kuollut villisika ja hiuslakkapulloja – Helsingin kaupunki testaa uutta menetelmää vesistöjen puhdistamiseen: "Ongelman laajuus on käsittämätön"

Muoviroskaa vähennetään Helsingin merialueella – toimittaja Mika Tommola lähtee tutustumaan taisteluun puhtaan Itämeren puolesta 11:15
Toimittaja Mika Tommola vieraili roskienkeräysaluksen kyydissä - video näyttää, mitä kaikkea Helsingin vesistöistä joudutaan poimimaan.

Koekäytössä olevalla roskienkeräysaluksella saadaan talteen myös mikromuovi. Jätettä päätyy vesistöihin myös sadeveden mukana ja lokkien levittämänä.

Roskienkeräysalus imaisee sisäänsä sandaalin, pieniä muovinpaloja ja hiuslakkapullon merestä Helsingin Kauppatorin edustalla. 

Kokkolalaisen Clewat-yrityksen roskienkeräysalus on koekäytössä Helsingin liikelaitos Staralla, joka vastaa Helsingin vesialueiden puhtaanapidosta.

– Jätettä kertyy niin paljon, ettei uskoisikaan, työnjohtaja Lassi Ruth Staralta kertoo. 

Pahimmat vesialueet ovat Helsingissä Eteläranta ja Länsisatama, joissa ihmisiä liikkuu runsaasti. Ruthin mukaan jätettä päätyy kuitenkin mereen paitsi ihmisten huolimattomuuden seuraksena, myös sadevesien mukana sekä lokkien levittäminä. 

MTV:n toimittaja Mika Tommola vieraili aluksen kyydissä Helsingissä. Videolla nähdään, kuinka mielikuvituksellista jätettä vesistöistä joudutaan kesän aikana keräämään.

– Kymmenen vuotta sitten nostimme merestä kuolleen villisian, Ruth muistelee.

Jätettä poimitaan paitsi ympäristönsuojelun ja viihtyisyyden vuoksi, myös siksi, että suuret vesistöihin kuulumattomat asiat voivat olla vaaraksi veneilijöille. 

Kesän aikana Helsingin vesistöistä poimitaan 80 kuutiota jätettä. Puolet siitä on muoviroskaa, kuten pulloja ja pakkauskääreitä ja loput esimerkiksi vaatteita, suurempia esineitä ja orgaanista jätettä.

"Olemme pelastamassa maailman meriä"

Helsingissä vesistöjen puhtaanapitoa on tehty vuodesta 1958 lähtien, ensin haaveilla ja myöhemmin merilakaisukoneilla.

Nyt koekäyttöön hankittu Clewat-yrityksen alus soveltuu myös pienten, halkaisijaltaan alle puolen millimetrin roskahippusten keräämiseen sekä öljyntorjuntaan.

Kokkolalaisyritys aikoo laajentaa muun muassa Filippiineille ja Indonesiaan, jossa meriin ja luontoon päätyvä jäte on Suomeakin suurempi ongelma. 

– Olemme pelastamassa maailman meriä, Clewatin kaupallinen johtaja, Marko Kärkkäinen visioi. 

Kokkolaisyrityksen vesistönpuhdistusalus on jo käytössä ainakin Floridassa. Neuvotteluja ja pilottihankkeita Aasiassa on käynnissä. 

Tavoitteena on, että muutamien vuosien päästä yrityksen aluksia olisi käytössä vähintään 200 maailman merillä. 

– Maailmalla meriin päätynyt roska on käsittämättömän laaja ongelma, Säilynoja arvioi.

Helsingissä aluksella kerätty jäte kertyy Vantaalle jätteenpolttolaitokselle. Säilynojan mukaan yrityksen aluksilla kerättyä jätettä voidaan myös uusiokäyttää esimerkiksi teollisuuden tarpeisiin ja orgaanista jätettä hyödyntää biokaasun tuotannossa. 

Juttua muokattu kello 15.58. Videolla haastatellaan Clewatin kaupallista johtajaa Marko Kärkkäistä eikä toimitusjohtaja Keijo Säilynojaa, kuten jutussa aiemmin luki.  

Lue myös:

    Uusimmat