Hallituksen koronaministerit ovat lopettaneet neuvottelut tältä päivältä. Ministerit kertoivat neuvottelujen tuloksesta lehdistötilaisuudessa, joka järjestettiin iltapäivällä. Ministerit ovat keskustelleet tänään uusista koronatuista yrityksille ja mahdollisesta ravintolasulusta.
Lehdistötilaisuudessa kerrottiin, että hallitus aloittaa ravintolasulut mahdollistavan lainsäädännön valmistelun. Tästä kertoi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).
Lintilän mukaan sulku tulisi koskemaan korkean riskin ravintoloita, mikäli se otettaisiin käyttöön. Näitä ovat esimerkiksi baarit, yökerhot ja pubit. Hallitus on ministerin mukaan hyvin yhtenäinen siitä, että matalan riskin ravintoloihin ei tule kohdistaa lisää rajoitteita.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on luokitellut koronatartuntojen kannalta esimerkiksi baarit, pubit ja yökerhot korkean riskin tapahtumiksi. Sen sijaan ruoka- ja henkilöstöravintolat ovat laitoksen mukaan vähäisen tartuntariskin paikkoja.
Sulku ei ole toteutumassa välittömästi.
– Siinä puhutaan varmaan kolmen–neljän viikon aikajanasta, koska eduskunta tulee sitten aikanaan lain päättämään, Lintilä sanoi.
Tukia koronarajoituksista kärsiville
Lehdistötilaisuudessa kävi ilmi, että kokouksessa linjattiin koronatuista yrityksille, yrittäjille ja työttömäksi jääneille. Hallitus valmistelee sulkemiskorvausta ja uutta kustannustukikierrosta erilaisista koronatoimista kärsineille yrityksille.