Lisätietoja Pietarsaaren oudosta koronatapauksesta: "Punaisesta maasta" palannut perhe ei ollut saanut tietoa tartunnoistaan – syytä selvitetään

Ulkomailla oleskellut perhe ei tiennyt positiivisista koronatestituloksistaan vieraillessaan valtion virastotalolla Pietarsaaressa.

Perhe oli käynyt koronatestissä noin viikko sitten Helsinki-Vantaan lentokentällä saapuessaan ulkomailta. Perhe oli asioinut virastotalolla keskiviikkona 16.9. aamupäivällä ja asioidessaan he olivat käyttäneet kasvomaskia.

Aiemmin kerrottiin, että perhe olisi jo siinä vaiheessa tiennyt positiivisista testituloksistaan ja määrätty lääkärin toimesta karanteeniin, mutta näin ei ollut. Kahden perheenjäsenen testitulos oli positiivinen.

Pietarsaaren kaupungin julkaiseman tiedotteen mukaan vastaus testituloksesta ei ollut jostain syystä tavoittanut perhettä ja tieto tuli Pietarsaaren Sosiaali- ja terveysviraston tartuntataudeista vastaavalle lääkärille myöhään torstai-iltana 17.9.

– Tartuntaketjun selvittäminen aloitettiin välittömästi. Syytä ilmoitukseen viivästymiseen selvitetään yhdessä THL:n kanssa. On hyvin tärkeää, että informaation kulku toimii saumattomasti eri toimijoiden välillä, tiedotteessa kerrotaan.

Perhe on tällä hetkellä eristyksessä ja heidän vointinsa on hyvä.

Paikallinen tartuntaketju katkaistu

Perheeseen suoraan kontaktissa olleet muutamat henkilöt on asetettu karanteeniin ja testattu. Tartunnanjäljityksen perusteella joukkoaltistumisen riski on hyvin pieni.

Johtava lääkäri Pia-Maria Sjöström kertoo MTV Uutisille, että perhe oli palannut niin kutsutusta punaisesta maasta, mutta ei paljasta maata tarkemmin.

Sjöströmin mukaan tapaukseen liittyviä ihmisiä seurataan. Johtava lääkäri uskoo, että tartuntaketju olisi Pietarsaaren osalta nyt katkaistu.

Lisäksi terveysviranomaiset joutuvat vielä selvittämään perheen matkaa lentoasemalta Pietarsaareen.

Henkilöitä, jotka ovat asioineet Pietarsaaren virastotalossa aamupäivällä 16.9.2020 ja joilla ilmenee hengitystieoireita seuraavan 14 vuorokauden aikana, kehotetaan ottamaan yhteyttä hoidon ja testauksen tarpeen arvioimiseksi puhelinneuvontaan, numeroon 06 786 1333. Testejä voidaan ottaa kaikkina viikonpäivinä.

Lue myös:

    Uusimmat