Mainos

Lipponen: työllisyys EU:n perussopimukseen

EU-maiden sosialistijohtajat uskovat, että työllisyydestä tullaan liittämään erillinen luku unionin uuteen perussopimukseen. Toivoa nostateltiin johtajien kokoontuessa Dublinissa aamulla ennen EU-huippukokousta.

Pääministeri Paavo Lipponen sanoi osallistujien kannattavan ajatusta yksimielisesti, ja haluavan myös lisätä ympäristönsuojelun sekä avoimuuden unionin tavoitteiden joukkoon.

Työllisyyslukua ovat vastustaneet kolme suurta eli Saksa, Ranska ja Englanti, mutta kahden ensiksi mainitun vastustusta epäillään osin taktiseksi vedoksi. Englanti taas vastustaa periaatteesta miltei kaikkia sopimusmuutoksia, eikä pääministeri John Majorilla ole varaa antaa mistään periksi ennen vaaleja.

Lipponen toivoi Dublinin huippukokouksen antavan hallitustenvälisen konferenssin neuvotteluille uutta pontta.
-Tahtia olisi tiivistettävä, Lipponen sanoi.
Liikettä on hänen mielestään tapahtunut työllisyyskysymyksessä, kun taas kaikki EU:n päätöksentekoa sivuavat asiat ovat täydellisesti jumissa. Lipponen toivoi edistystä varsinkin yhteistyöalueilla: ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä poliisi- ja oikeusyhteistyön kehittämisessä.

Mukana sosialistien kokouksessa olivat Lipposen lisäksi Ruotsin Göran Persson, Tanskan Niels Helveg Petersen, Hollannin Wim Kok sekä Kreikan Kostas Simitis. Isäntänä toimi Irlannin varapääministeri ja ulkoministeri Dick Spring.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.