Ainoastaan vasemmistoliiton kansanedustajat vastustivat hallituksen esittämiä sairausvakuutuslain muutoksia eduskunnan äänestyksessä.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman torjuu puheet puolueen takinkäännöstä Kela-korvausten suhteen. SDP herätti keskiviikkona huomiota äänestämällä hallituksen esittämän yksityisen sairaanhoidon hoito- ja tutkimuskorvausten lisäämisen puolesta, kun puolue on aiemmin kritisoinut yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksia.
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona sairausvakuutuslain muuttamisen äänin 145–9. Ainoastaan äänestykseen osallistuneet vasemmistoliiton kansanedustajat vastustivat muutosten hyväksymistä, kun taas SDP:n ja vihreiden edustajat äänestivät muutosten hyväksymisen puolesta.
– SDP:n linja on tässä ollut johdonmukainen. Viime syksyn vaihtoehtobudjetissa emme sielläkään esittäneet kaikkien Kela-korvausten lopettamista, vaan nimenomaan niiden osalta, joissa hallitus erittäin tehottomasti lisää yleislääkärikäyntien Kela-korvauksia samaan aikaan kun hoitotakuuta heikennetään julkisella sektorilla, Lindtman sanoi toimittajille eduskunnassa.
– Silloinkin meidän omassa vaihtoehdossamme jätimme osan näistä korvauksista ja katsomme, että niitä pitää käyttää erityisesti siellä, missä julkisella sektorilla on selvästi kapeikkoja palveluntuotannossa, kuten vaikkapa naisten gynekologikäynneissä, hammashoidossa ja vaikkapa hedelmöityshoidoissa, joista valitettavasti hallitus rajasi itselliset ja naisparit pois, Lindtman jatkoi.
Hallitus esitti lakia muutettavaksi siten, että suuhygienistin hoito- ja tutkimuskäynnit olisivat korvattavia myös ilman hammaslääkärin lähetettä enintään kaksi kertaa kalenterivuodessa ja fysioterapeutin käynnit ilman lääkärin lähetettä enintään neljä kertaa kalenterivuodessa.
