Linda Lampeniukselta koskettava ele miehelleen

Linda Lampenius, mikä on hauskin muisto Linda-siideristä? 1:28
Katso video! Linda Lampenius kertoo hauskimman muistonsa Linda-siideristä!

Linda Lampenius sävelsi koskettavan kappaleen miehelleen.

Viulisti Linda Lampenius saapui esiintymään Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin hyväntekeväisyysmuotinäytökseen. Viulisti kertoi ikävöivänsä Suomea ja saapuvansa aina ilolla kotimaahansa.

– Ikävöin Suomea tosi paljon ja mieluummin asuisin täällä kuin Ruotsissa. Rakastan Helsinkiä, tämä on kotini, Lampenius sanoo.

Lampenius julkaisi viime syksynä elämäkertakirjan Kesytön elämäni, josta on saanut enemmän palautetta kuin uskalsi odottaa. Avoimesti muun muassa syömishäiriöistä kertova Lampenius sanoo olevansa todella tyytyväinen, että voi toimia esikuvana ja rohkaista muita.

– Palaute on ollut todella sydämellistä ja lämmintä. Toivoin kirjan kautta, että ihmiset, joilla on vastaavia ongelmia ymmärtävät, että niistä voi ja pitää puhua, Lampenius sanoo.

Viulisti kertoo itse selättäneensä vaikeat ajat miehensä avulla ja tuella. Muotinäytöksen avausnumerona kuultu kappale Hope on viulistille todella henkilökohtainen. Hän on itse säveltänyt kappaleen ja on omistanut sen miehelleen kiitokseksi. Lampenius kokee myös tärkeäksi, että saa esittää kyseisen kappaleen juuri nyt Suomessa.

– Kappaleen nimi on Hope ja se sopii hyvin tähän aikaan. Nyt tarvitsemme toivoa tässä maailmantilanteessa, viulisti pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat