Liitot vaativat yliopistoleikkausten perumista:"Hallitus sahaa jättileikkauksilla omaa jalkaansa"

Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto vaativat, että kaikista yliopistoihin ja tieteelliseen tutkimukseen kohdistuvista määrärahaleikkauksista tulee luopua. Myös yliopistoindeksin jäädyttäminen koko hallituskaudeksi tulee perua.

Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto antoivat ensi vuoden talousarvioesitykseen liittyvän lausuntonsa tänään eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle.

– Saamme koko ajan jäseniltämme enemmän ja enemmän viestejä siitä, että lahjakkaat tutkijat ovat siirtymässä tai jo siirtyneet pois Suomesta niihin maihin, joissa panostetaan tutkimukseen. Tämä on erittäin valitettavaa Suomen tulevaisuuden kannalta. Eikö hallitus ymmärrä, että se sahaa jättileikkauksilla omaa jalkaansa, sanoo Professoriliiton puheenjohtaja Kaarle Hämeri liiton tiedotteessa.

Jättileikkaukset edessä

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan budjettiesitys on tänään eduskunnan lähetekeskustelussa. Keskiviikkona eduskunta saa pääministerin ilmoituksen hallituksen kärkihankkeista.

– Hallituksen toimenpiteet olisi helpompi hyväksyä, jos niistä voisi uskoa seuraavan jotain hyvää. Tämän luokan leikkausten edessä vakuuttelut toiminnan tehostamisesta, päällekkäisyyksien karsimisesta ja kärkihankkeista ovat kuin laastarin tarjoamista raaja-amputoidulle, sanoo Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen.

Liitot muistuttavat tiedotteessa, että yliopistoilla on merkittäviä yhteiskunnallisia velvollisuuksia muun muassa niitä 170 000 opiskelijaa kohtaan, jotka tällä hetkellä suorittavat yliopistollisia tutkintoja. 

Littojen mukaan OKM:n hallinnonalan ja Tekesin (TEM:n alaa) rahoituksen leikkaukset ajavat suomalaisen yliopistolaitoksen ennennäkemättömään rahoituskriisiin. Budjettiesityksen mukaan yliopistoindeksi jäädytetään ja yliopistojen perusrahoitusta leikataan ensi vuonna yhteensä noin 75 miljoonalla eurolla.

Tekesin tutkimusrahoituksen leikkauksista 100 miljoonaa euroa kohdistuu suoraan yliopistojen ja tutkimuslaitosten rahoitukseen.

Helsingin yliopisto ilmoitti syyskuussa aloittavansa historiansa suurimmat yt-neuvottelut, joiden vähennystarve on enintään 1 200 henkilöä vuoteen 2020 mennessä. Yt-neuvotteluja käydään myös Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. 

Lue myös:

    Uusimmat