Moottoripyöräilijöiden turvallisuus on parantunut pitkällä aikavälillä, mutta viime vuoden aikana liikennekuolemissa oli kasvua, kertoo Liikenneturva.
Liikenneturva painottaa omien valintojen ja ennakoinnin tärkeyttä moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuuden parantamisessa.
Moottoripyöräilijöiden liikennekuolemien määrä on laskenut lähes viidenneksellä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Loukkaantuneiden määrä on laskenut lähes kolmanneksella.
Turvallisuustilanne on parantunut pitkällä aikavälillä, mutta viime vuonna moottoripyöräilijöiden liikennekuolemat lisääntyivät hieman. Ennakkotietojen mukaan viime vuonna tieliikenteessä menehtyi 20 motoristia ja loukkaantui 490.
– Moottoripyöräkanta on käytännössä kasvanut koko ajan 1990-luvun lopusta lähtien. Samanaikaisesti moottoripyöräilijöiden turvallisuus on parantunut. Omat valinnat ovat tärkeä osa motoristin turvallisuutta ja omaa liikenneturvallisuutta voi turvallisilla valinnoilla aina kehittää. Riippumatta siitä, kuinka taitava tai kokenut kuljettaja kokee olevansa, Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo kertoo.
Liikaa vauhtia, liikaa riskejä
Liikenneturvan ja Suomen Motoristit ry:n (SMOTO) tekemässä, moottoripyöräharrastajille suunnatussa kyselyssä neljä viidestä motoristista kertoi ajaneensa kaarteeseen niin suurella nopeudella, että tiellä pysyminen on ollut vaikeaa.