Lihavuusleikkaus voi vähentää työpoissaoloja
Lihavuusleikkaukset parantavat terveyttä ja elämää monella tapaa. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella tämä näkyy myös työpaikalla.
Tulosten mukaan lihavuusleikkauksessa olleiden poissaolot vähenivät ja työskentely helpottui. Havainto koski etenkin potilaita, joiden fyysinen toimintakyky ja mieliala paranivat huomattavasti leikkauksen jälkeen. Vaikutus oli sitä suurempi, mitä enemmän potilas laihtui leikkauksella.
Tutkimukseen osallistui 2 000 keskimäärin 45-vuotiasta lihavuusleikkaukseen ohjattua miestä ja naista. Osallistujista runsaat 1 200 oli työelämässä. Leikkausta seuraavien kolmen vuoden aikana potilaat laihtuivat keskimäärin kolmanneksen painostaan. Lihavuusleikkaus ei vaikuttanut potilaiden työllisyyteen.
Tulokset julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä.
Suomessa lihavuusleikkauksia tehdään pääasiassa sairaalloisen lihaville potilaille, joiden lihavuus on jatkunut vähintään viisi vuotta ja joiden painoindeksi on yli 40. Tämä tarkoittaa 170-senttimetriselle henkilölle vähintään 116 kilon painoa ja 180-senttiselle yli 130 kiloa.
Vaikeahoitoista diabetesta tai useita lihavuuteen liittyviä sairauksia potevia leikataan jo, kun painoindeksi ylittää 35.
Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
17:00
Sihvonen kysyy ja vastaa: Kumpi on kovempi juuri nyt – Tappara vai Ilves?
-
16:58
Korjauksia jää tekemättä ja vastikkeita maksamatta, konkurssi uhkaa: Näin kiristyvä taloustilanne raastaa taloyhtiöitä
-
16:32
Kaasujalkaa syytä keventää – ajokeli muuttui surkeaksi isossa osassa maata
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
16:25
Kerttu Niskanen kertoi Viaplaylle kamppailusta karmeissa olosuhteissa: "Keli huononi suunnattomasti"
-
16:00
Norjalaisen käsittämätön "kuolonsukellus" ME-korkeudesta maha edellä – tätä ei kannata kokeilla itse
-
15:58
Lisäsopeutusten tarve on jopa miljardi euroa, arvioi VM:n budjettipäällikkö – kunnissa ollaan tyrmistyneitä vähennyksistä
-
Lataa lisää