Vääränlainen ruokavalio ei ole ainoa syy ylipainolle. Paino voi nousta esimerkiksi lääkityksen, ruoka-aineallergian ja jopa ystävän takia.
Lihavuus ei kaikissa tapauksissa ole omaa syytäsi. Eräät sairaudet, vääränlainen liikunta tai jopa ystävä voivat olla ylipainon syy, Daily Mail kertoo.
Hidas aineenvaihdunta tai dieetti
Kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä aineenvaihdunta hidastuu peräti viisi prosenttia per vuosikymmen. 35-vuotiaana poltamme 100 kaloria vähemmän päivässä kuin 25-vuotiaana ja 45-vuotiaana jopa 200 kaloria vähemmän kuin 25-vuotiaana. Jo tämä voi nostattaa painoa vuodessa kolmesta kuuteen kiloon. Kannattaa vältellä myös tiukkaa dieettiä tai jojo-laihduttamista, sillä niillä on samanlainen vaikutus. Kehon aineenvaihdunta hidastuu, kun keho joutuu koetukselle.
Geenit lihottavat
Monet tutkimukset osoittavat, että tietyt geenit altistavat lihomiselle. Esimerkiksi vastikään julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan geeni Arrdc3 aiheuttaa lihomista erityisesti ikääntyvillä miehillä. Keskimäärin yksi kuudesta ihmisestä altistuu lihomiselle geeniensä vuoksi. Geenit eivät kuitenkaan merkitse, etteikö lihavuudelle voisi tehdä mitään - silloin täytyy vain treenata hieman ahkerammin kuin muut.
Lääkkeiden sivuvaikutukset
Monet lääkkeet aiheuttavat painonnousua. Esimerkiksi masennus-, migreeni-, diabetes-, verenpainelääkkeet ja e-pillerit voivat olla syynä painonnousuun.


