Liettuan rajussa kolarissa kuolleen perheenisän ystävä kertoo viimeisestä puhelusta: "Tämä ei missään nimessä ollut tahallinen kolari"

Liettuassa traagisessa kolarissa kuolleen suomalaisperheen ystävät ja sukulaiset ovat syvästi järkyttyneitä tapahtuneesta. Myöhään maanantai-iltana sattuneessa onnettomuudessa kuoli 39-vuotias turkkilaissyntyinen mies ja 33-vuotias suomalaisnainen. Perheen lapset selvisivät onnettomuudesta hengissä.

39-vuotias mies omisti Kouvolassa ruoka- ja tanssiravintolan yhdessä toisen miehen kanssa. Miehet olivat ryhtyneet ravintolayrittäjiksi pari vuotta sitten.

– Tunsimme 13 vuotta. Hän oli minun veljeni, ystäväni ja yhteistyökumppanini. Olen aivan järkyttynyt ja loppu, yhtiökumppani kertoo surullisena MTV Uutisille.

"Hän oli onnellinen perheenisä"

Raju auto-onnettomuus tapahtui myöhään maanantai-iltana hieman ennen puoltayötä Pohjois-Liettuassa Panevezys-Pasvalys-Riika -tiellä. Poliisin mukaan yksi liikenneonnettomuuden syistä oli vaarallinen ajonopeus.

39-vuotias turkkilaissyntyinen Suomessa asuva mies törmäsi BMW-autollaan vastaantulijoiden kaistalla kuorma-autoon. Törmäyksen jälkeen kuljettaja menetti autonsa hallinnan ja henkilöauto törmäsi vielä toiseen kuorma-autoon.

Yhtiökumppani on täysin varma ja vakuuttunut siitä, että mies ei ajanut kuorma-autoa päin tahallaan.

– Ei todellakaan, tämä ei ollut missään nimessä tahallinen kolari. Hän oli onnellinen perheenisä, jolla oli kaikki hyvin.

– Hänellä oli perhe-elämä kunnossa, hän rakasti vaimoaan ja lapsiaan yli kaiken ja hänen työasiansa olivat kunnossa. Meidän ravintolallamme menee hyvin, joten hänellä ei ollut mitään ongelmia, yhtiökumppani tietää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Perhe oli palaamassa lomalta

Suomalaisperhe oli yhtiökumppanin mukaan palaamassa Suomeen neljän viikon lomalta Turkista. Perhe oli ajanut kuukausi sitten omalla autollaan Turkkiin, ja oli alkuviikosta palaamassa takaisin kotimaahan.

Perheen mukana reissussa oli heidän ystäviään, jotka ajoivat toista autoa perheen edellä.

– Tämä ystävä soitti heti yöllä kertoi kolarista. Kuulin onnettomuudesta pari tuntia tapahtuneen jälkeen. Edellä ajaneet ystävät olivat kuulleet kauhean törmäysäänen. He tietenkin kääntyivät ja näkivät heti, mitä oli tapahtunut.

– Autoa ajanut ystävä on niin järkyttynyt ja sokissa tapahtuneesta, että hän ei ole pystynyt vielä palaamaan Liettuasta. Hän ei pysty edes ajamaan autoa, joten hänen isänsä menee nyt hakemaan heidät Liettuasta, yhtiökumppani kertoo.

Puhelu vain pari tuntia ennen kolaria

Työtoveri jutteli 39-vuotiaan miehen kanssa vain pari tuntia ennen kohtalokasta kolaria. Tuolloin mies kertoi, että he olivat parhaillaan ajamassa perheen kanssa Liettuasta kohti Viroa.

– Heillä oli hieman kiire, koska heillä oli varattuna liput laivalle Tallinnasta Helsinkiin aamukymmeneksi.

Matkaa Tallinnaan oli kolarin sattuessa vielä yli 450 kilometriä, eli ajamista olisi ollut vielä noin kuusi tuntia.

– Mies on varmaan ollut aika väsynyt. Puhelimessa hän kertoi haluavansa ajaa yöllä Tallinnaan perille odottamaan laivaa, ystävä kertoo.

Perhe oli tulossa takaisin Suomeen, jotta 11- ja 9-vuotiaat lapset pääsisivät takaisin kouluun ja mies töihin. 33-vuotias nainen oli kotiäitinä hoitamassa perheen kolmevuotiasta tyttöä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Lapset ovat yhä Liettuassa

Kolarissa kuolleen miehen ja naisen perheeseen kuuluneet 11-, 9- ja 3-vuotiaat lapset matkustivat auton takapenkillä. He selvisivät kolarista vähin vammoin.

Lapset ovat yhä Liettuassa, mutta he voivat fyysisesti hyvin. Yhtiökumppanin mukaan keskimmäisen lapsen olkapää jouduttiin leikkaamaan ja nyt hän toipuu sairaalassa vielä viikon.

– Naisen isoisä ja sukulaisia on jo mennyt lasten luo Liettuaan. En ole vielä itse jutellut lasten kanssa, ystävä kertoo.

Perheen äidin vanhemmat asuvat Suomessa, joten yhtiökumppanin mukaan ainakin isovanhemmat pystyvät auttamaan lastenhoidossa.

Yhtiökumppani ei vielä tiedä, milloin vanhempien ruumiit saadaan Liettuasta ja mihin pariskunta haudataan.

– Poliisin tutkimukset ovat vielä kesken ja sukulaiset selvittävät nyt asiaa Liettuassa. Miehen vanhemmat asuvat ulkomailla ja he haluaisivat haudata poikansa Turkkiin. En vielä tiedä, miten ja missä hautajaiset järjestetään.

Iloa ja surua yhtä aikaa

Yhtiökumppani piti miesten omistaman ravintolan suljettuna tämän viikon tiistaista torstaihin. Huomenna työntekijät avaavat ravintolan.

Yhtiökumppanille itselleen on juuri syntymässä perheeseen toinen lapsi, joten hänellä on nyt huolehdittavanaan hieman liikaakin asioita.

– Traaginen ystävän kuolema on nyt päällimmäisenä mielessäni. En pysty nukkumaan enkä edes iloitsemaan vauvamme syntymästä. Ravintolan lisäksi minun pitää huolehtia perheemme toisesta lapsesta, koska vaimoni on nyt sairaalassa synnyttämässä, mies huokaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Lämminsydäminen ihminen ja rakastava isä

Yhtiökumppanilla on erittäin lämpimät muistot kolarissa kuolleesta miehestä.

– Hän oli todella hyväsydäminen ja lämmin, hauska ihminen. Kaikin puolin hyvä mies ja hyvä isä, ystävä sanoo surullisena.

Miehen loman aikanakin yhtiökumppanit soittelivat toisilleen usein.

– Juttelimme joka päivä useamman kerran puhelimessa. Hän kertoi, miten heillä sujui loma Turkissa ja kyseli minulta, miten ravintolassa sujuu.

Turkkilaissyntyinen 39-vuotias mies on asunut Suomessa vuodesta 2001 saakka. 33-vuotias vaimo on myös turkkilaistaustainen, mutta hän on asunut Suomessa koko ikänsä. Myös vaimon vanhemmat ja sukulaisia asuu Suomessa.

"Vaikea uskoa todeksi"

Ravintolan henkilökunta on syvästi järkyttynyt tapahtuneesta. Ravintola toimii arkisin lounas- ja ruokaravintolana. Viikonloppuisin siellä järjestetään tansseja.

– Olemme puhuneet työntekijöiden kanssa tästä eikä kukaan voi uskoa tapahtunutta todeksi. Olen jutellut myös naisen isän kanssa ja hän on aivan lopussa, yhtiökumppani kertoo.

Myös toinen ravintolayrittäjä Kouvolassa kertoo MTV Uutisille, että traaginen kuolonkolari on puhuttanut paljon ravintoloitsijoita paikkakunnalla.

– Tämä on pieni paikkakunta ja kaikki ovat hyvin järkyttyneitä. Eniten kaikkia huolettaa se, miten lapset nyt pärjäävät, ravintolayrittäjä kertoo.

Juttua muokattu 23.8. kello 9.19: Otsikkoa muokattu. Poistettu otsikosta virheellinen väite perheen kiireestä. Alun perin otsikossa kerrottiin, että haastatellun mukaan perheellä oli kiire laivaan. Haastatellun mukaan näin ei kuitenkaan ollut. Hänen mukaansa perheellä oli hoppu kotiin.

Poistettu sitaatista yksi lasta koskeva lause. 

Lisäksi tarkennettu, että perheenisä saapui Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 2001. Aiemmin jutussa kerrottiin, että mies olisi asunut Suomessa pienestä asti. Hän oli vuonna 2001 noin 20-vuotias.

Lue myös:

    Uusimmat