Liekit löivät korkealle Piikkiön suurpalossa – video näyttää, kuinka savupatsas täytti keskustan: "Jouduimme estämään junien kulun"

Kaarinan Piikkiössä keskusta-alueella yöllä syttynyt tulipalo tuhosi vanhan teollisuushallin kauttaaltaan.

Päivystävän palomestari Petri Nenosen mukaan palon jälkisammutustyöt jatkuvat edelleen.

Pelastuslaitos sai puoli neljän jälkeen aamuyöllä hälytyksen suuresta rakennuspalosta Makarlantielle Piikkiön keskustaan.

Savupatsas havaittiin kilometrien päähän

Palo aiheutti runsaasti paksua savua.

– Palo oli levinnyt rakennuksesta maastoon, kun palokunta tuli paikalle. Matkalla jo havaittiin savupatsas kilometrien päähän.

Nenosen mukaan pelastuslaitos keskittyi vain leviämisen estämiseen.

– Palo ja lämpösäteily oli niin kovaa, että jouduimme informoimaan ratahallintoa ja estämään junien kulun viereisellä junaradalla sillä kohtaa.

Vaaratiedote alueen asukkaille

Pelastuslaitos antoi alueen asukkaille vaaratiedotteen sankan savun vuoksi. Asukkaita kehotettiin pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmastoinnin.

Puutyöverstaassa ei ollut kemikaaleja, mutta rakennusmateriaaleista tuleva savukaasu on ihmiselle vaarallista, Nenonen muistuttaa.

– Siellä oli sellaiset sääolosuhteet, että käytännössä sankka savupatsas levisi keskustan alueelle.

Nenonen kehottaa savulle altistuneita ihmisiä hakeutumaan tarkastettavaksi.

Lue myös:

    Uusimmat