Vasta 17-vuotias suomalaisjuoksija Alisa Vainio on noussut tällä kaudella isoihin otsikoihin huikeiden tulostensa ansiosta. Vaikka meillä ei vastaavan tason lahjakkuuksia ole kautta historian monta ollut, kehottaisin mediaa laittamaan ainakin jokusen jääpalan hattuun.
Okei, 2.33.24 on todella kova aika maratonilla 17-vuotiaana – tai oikeastaan minkä ikäisenä tahansa. Kovaa kamaa on myös hänen 10 000 metrin ennätyksensä 32.58,17. Vainio täyttää marraskuussa 18, joten hän kilpailee 19-vuotiaiden sarjassa. 18-kesäisenä Suomessa on kovempaa juossut vain Annemari Sandell, joka paineli tuolloin kympin 31.54,29. Se on järjetön aika. Seuraavana vuonna Sandell juoksi 31.40,42, mikä on yhä 19-vuotiaiden Euroopan ennätys. Maailmantilastossa on edellä kaikkina aikoina 18 nuorta naista, heistä 10 kiinalaista, viisi kenialaista, kaksi etiopialaista ja yksi japanilainen. Jostain syystä tuo 19-vuotiana juostu aika jäi Sandellin ennätykseksi. Näin jälkikäteen tarkastellen hän ei koskaan urallaan saanut sitä arvostusta, mitä huikeat tulokset ja saavutetut meriitit olisivat edellyttäneet: 5000 metrin EM-5, 10 000 metrin MM-6, maastojuoksun Euroopan mestari ja MM-pronssimitalisti.
Moni on kadonnut - miksi?
Tarinan opetus ei ole kuitenkaan pelkästään Sandellissa, vaan siinä, että saman ikäluokan (18v) Suomen kaikkien aikojen tilastosta löytyy 10 000 metrin TOP20:stä tasan kaksi urheilijaa, jotka pääsivät joskus aikuisten arvokisoihin. 5000 metrin samassa tilastossa Vainio on neljäs, TOP20:stä löytyy kolme aikuisten arvokisoihin koskaan selvinnyttä. Suomesta löytyy valtava määrä nimenomaan nuoria naisjuoksijoita, jotka ovat tehneet todella hurjia tuloksia noin 14 - 16-vuotiaina, mutta ovat kadonneet sen jälkeen tyystin. Käsitykseni mukaan kukaan ei ole tehnyt tutkimusta, miksi niin on käynyt. Kuuleeko SUL? Tarjoudun tutkijaksi asevelihintaan…
Ulkoiset paineet on kestettävä
En halua tippaakaan väheksyä Vainion huikeita tuloksia tai hänen ilmiselvää lahjakkuuttaan. Toki nuoria urheilijoita pitää tuloksista huomioida, mutta liikaa ei ehkä kannattaisi hehkuttaa. Toisaalta kiljuisin itse riemusta, jos Vainion kaltainen lahjakkuus ilmestyisi omaan valmennusryhmääni. Mitä lahjakkaampi olet, sitä lyhyempi matka maailman kärkeen, yhtälö on lopulta yksinkertainen. Ei kovien aikojen juokseminen nuorena ole synti, eri asia on, millaisilla konsteilla nuo ajat on saavutettu. Nuoren urheilijan kanssa on aina hyvä olla takataskussa tulevia vuosia varten vielä joitakin uusia juttuja ja kehityskohteita, joiden avulla tulokset paranevat. Ja toinen jääkylmä fakta on se, että kun lahjakas urheilija alkaa lähestyä maailman huippua, hänen on yksinkertaisesti pystyttävä käsittelemään ulkopuoliset paineet ja totuttava siihen, että juttuja tehdään ja naama näkyy mediassa. Jos siihen ei pysty, tuskin koskaan huipulle nousee.
Vainio on fyysisesti erittäin hentorakenteinen ja pienikokoinen, hänellä on liki ”kenialaisvartalo”. Ollakseen liki täysi-ikäinen, hän on edelleen fyysisesti noin 14 - 15-vuotiaan tasolla. Tosin kestävyysjuoksussa juuri sellaisesta on pelkkää iloa. Kunhan tilanne ei isosti muutu.
Tulevaisuus näyttää junan kulkusuunnan
Arvostettu yleisurheilumanageri ja –vaikuttaja Jukka Härkönen ehti jo arvioida, että Alisa Vainion parhaat suoritukset uralla saattavat olla tässä. En olisi vielä ihan yhtä varma. Vaikka hän onkin harjoitellut ikäisekseen suhteellisen rapsakasti, hän on kuitenkin yhä juoksijana keltanokka. Jos kehon teho-paino –suhde pysyy samankaltaisena lähivuodet, on kehitys mahdollista – reipaskin sellainen. Ei tuollaista asiaa voi kukaan ennalta tietää. Ja villi arvaukseni on, että moni muukin 17 - 18-vuotias kestävyysjuoksija maailmassa harjoittelee jo aika kovaa; ainakin he, jotka haluavat päästä huipulle. Liika hyssyttely ja kaiken varominen johtaa keskinkertaisuuteen.
On hienoa, että meillä on tällainen uusi superlahjakkuus seurattavaksi lähivuosina. Kovin monta vastaavaa ei ole tähän maahan 2000-luvulla ilmestynyt missään lajissa. Vielä vähemmän kestävyysjuoksussa. Annetaan Alisa Vainiolle ja valmentaja Rami Virlanderille tilaa hengittää ja tehdä työtään kaikessa rauhassa. Muutaman vuoden sisällä näemme, mihin suuntaan juna alkaa kulkea.
Lue Lex Hollon kaikki blogit täältä