Lewis Hamilton otti dramaattisen mestaruushäviön vastaan kuin seitsenkertainen mestari – "Olen ylpeä kaikista"

Mercedeksen Lewis Hamilton koki dramaattisen mestaruustappion, kun hän menetti Abu Dhabin GP:n voiton viimeisellä kierroksella. Max Verstappen tuli ja ohitti hänet pehmeän seoksen renkailla. Hamilton otti tappion vastaan kuin seitsenkertainen mestari.

Pettymys huokui Hamiltonista, jonka talliradio oli täynnä hiljaisuutta kisan jälkeen. Britti keräsi voimia kulissien takana, hakien tukea muun muassa isältään Anthony Hamiltonilta.

– Ensinnäkin isot onnittelut Maxille ja hänen tallilleen. Mielestäni teimme upeaa työtä tällä kaudella. Tämä on ollut vaikein vuosi ikinä. Olen niin ylpeä kaikista tehtaalla ja kaikista, jotka ovat täällä. Annoimme kaikkemme, emmekä antaneet missään vaiheessa periksi, Hamilton sanoi kisan jälkeen.

Hamilton viritti huiman loppukirin mestaruustaistossa. Hän kuroi Verstappenin yli kymmenen pisteen etumatkan kiinni.

Abu Dhabin GP:n voitolla hän olisi nyt kahdeksankertainen maailmanmestari.

– Olen tuntenut oloni hyväksi autossa, erityisesti parin viimeisen kuukauden aikana. Samaan aikaan olemme yhä pandemian keskellä ja toivon, että kaikki ovat turvassa ja viettävät iloisen joulun perheidensä kanssa. Katsotaan sitten seuraavaa vuotta, Hamilton huikkasi.

Lue myös:

    Uusimmat