Mainos

Levyalen myynti ylittänyt odotukset

Ääniteala uumoilee jo jatkoa tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävälle levyalelle.

Viime viikolla käynnistynyt Suomen ensimmäinen levyale on yllättänyt suosiollaan alan kauppiaat ja levy-yhtiöt.

Osa kauppiaista ehti jo myydä alennuslevynsä loppuun, mutta sen jälkeen hyllyihin on tilattu uusia aletuotteita. Kauppalehden mukaan kaupat eivät kuitenkaan enää saa kaikkein kysytyimpiä levyjä edes tukusta.

- Alen myötä olemme saaneet myös uusia asiakkaita kauppoihin, arvioi ostopäällikkö Ville Kiviranta Free Record Shopista.

- Myynti suorastaan räjähti kampanjan alkaessa, hehkuttaa puolestaan Stockmannin levyosaston apulaisostaja Juha Närhi.

Myös tavaratalo Anttilan valikoimapäällikkö Markus Kovanen on tyytyväinen levyaleen. Hän kertoo kuluttajien kiitelleen kampanjaa ja kaupan käyneen hyvin.

Kysytyimpiä alelevyjä ovat olleet muun muassa Madonnan, Justin Timberlaken, Coldplayn, Von Hertzen Brothersin, Lauri Tähkän ja Maj Karman albumit.

Levyale päättyy 28. tammikuuta. Kokemukset ovat olleet niin rohkaisevia, että päätös ensi vuoden kampanjasta tehdään luultavasti jo helmikuussa.

(MTV3-STT-Kauppalehti)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.