Leijonien NHL-superlupaus Anton Lundell, 19, sai karuja uutisia kesken kauden – koronavirus iski ja pysäytti: "Kyllä se vaikutti"

Anton Lundell oli vuodenvaihteessa suomalaisen kiekkokansan huulilla, kun hän loisti nuorten MM-kisoissa Kanadassa. Lundell säväytti, ollen yksi turnauksen parhaista pelaajista. Tätä ennen hän paukutti kovaa jälkeä Helsingin IFK:n nutussa. Koitti A-maajoukkuedebyytti, josta seurasi karu takaisku. Koronavirus veti Lundellin pitkälle tauolle.

Lundell, 19, debytoi Leijonissa helmikuun Ruotsin EHT-turnauksessa. Siellä Lundell paransi peli peliltä.

Sitten tipahti karuja uutisia.

Samalla kun Leijonien joukkue palasi takaisin kotimaahan, ensimmäiset koronatartunnat tulivat julki.

Yksi näistä tuli Lundellille, joka joutui pitkälle huilille.

– Kaksi kuukautta keskellä kautta, ja vielä siinä vaiheessa, kun pitäisi valmistautua pudotuspeleihin. Eli juuri kaikista kovimmassa vaiheessa. Olihan se haastavaa päästä taas arkeen mukaan, Lundell myöntää jälkikäteen MTV Urheilulle.

Lundell ei ollut täysin oma itsensä, kun hän palasi takaisin liigapelien pariin. HIFK-sentteri ei ollut dominoiva oma itsensä.

– Vaikea sanoa, että kuinka kauan meni siihen, että oli taas 100-prosenttisessa iskussa. Mutta kyllä se vaikutti, Lundell myöntää, koronaviruksesta puhuttaessa.

– Fyysisesti tuntui siltä, että olin ihan iskussa, mutta pelituntuman kanssa meni aikaa. Nyt on tuntunut koko ajan paremmalta ja paremmalta.

Millaisia ajatuksia ehti pyöriä päässä, kun tuollainen paha takaisku tuli vastaan?

– Ilmoitus tuli kuitenkin aika aikaisessa vaiheessa – helmikuun puolessa välissä. Tiesin, että jos kaikki menee hyvin, niin pääsen vielä pelaamaan loppukauden aikana. Siinä mielessä pitää olla kiitollinen siitä, että kaikki meni hyvin, eikä tullut mitään sen parempaa. Sain mahdollisuuden pelata pudotuspeleissä ja olla terveenä, Lundell kiittelee.

Lundell ja Leijonien joukkue päättää Tshekin EHT-turnauksen lauantaina, kun keskipäivän ottelussa vastaan asettuu Ruotsi. Ottelu alkaa Suomen aikaan kello 12.

Lue myös:

    Uusimmat