Lehti: Simo Frangénilla sikainfluenssa

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kilpailija Simo Frangén (kuva: MTV3)
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kilpailija Simo Frangén (kuva: MTV3)(kuva: MTV3)
Julkaistu 14.08.2009 08:25

Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta ja Alivaltiosihteeri-ohjelmasta tuttu maisteri Simo Frangén on sairastunut H1N1-virukseen, eli sikainfluenssaan.

Juontajanakin työskennellyt Frangén alkoi Ilta-Sanomien mukaan kärsiä lihas- ja nivelkivuista, päänsärystä, voimattomuudesta ja pienestä kuumeilusta muutama päivä sitten. Hän soitti oireistaan lääkärille, joka diagnosoi taudin sikainfluenssaksi.

– Possu on iskenyt! Olen vielä selvinnyt lievillä oireilla, ja toivottavasti tämä menee pois näin. Ihan kahdella jalalla seison nytkin, humoristina tunnettu Frangén kertoo lehdessä.

Juontaja sanoo, että koska oireisiin ei ole kuulunut hengitysvaikeuksia, on hoitomuotona kotihoito.

– Onhan tässä tietysti se vaara, että myös Rosa ja Frans sairastuvat. Ihan normaalia perhe-elämää me kuitenkin vietämme, Frangén toteaa puolisostaan Rosa Meriläisestä ja pariskunnan 3-vuotiaasta pojasta.

Taudista huolimatta Frangén näkee asiassa myös koomisia piirteitä.

– Onhan se hienoa antaa kasvot sikainfluenssalle. Kärsä suorassa ja saparot ojossa vaan! Koomikko nauraa.

Myös Duudsonien Jukka Hildén sairastui tautiin Yhdysvalloissa.

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)