Lehti: Ruotsin turmabussin kuljettajaa epäillään rikoksista

Ruotsissa kolmen nuoren kuolemaan johtaneen bussiturman tutkinnassa bussikuskia epäillään rikoksista. Asiasta kertoo ruotsalaislehti Expressen. 

Bussikuskia epäillään kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksesta ja varomattomuudesta liikenteessä. Syyttäjä Karin Johnsson-Rydh korosti, että tutkinnassa ollaan alkuvaiheessa ja että epäilykset ovat perusmuotoisia eivätkä törkeitä. Syyttäjä ei kertonut yksityiskohtia siitä, miksi kuskia epäillään rikoksesta. 

– Tällaisessa tapauksessa on rutiinia, että seuraa esitutkinta ja tehdään laaja tutkinta, Johnsson-Rydh sanoi Svenska Dagbladetin mukaan. 

Liikenneonnettomuus tapahtui sunnuntaina, kun kahdeksasluokkalaisia nuoria kuljettanut bussi syöksyi tieltä Pohjois-Ruotsissa Svegin eteläpuolella. Kolme kuoli ja yli 20 loukkaantui. 

Turma sattui suoralla tieosuudella varhain aamulla, kun matka oli kestänyt jo tunteja. Kuljettaja on kertonut, että hän menetti bussin hallinnan, koska tie oli huonossa kunnossa routavaurioiden takia.

Lue myös:

    Uusimmat