Ruotsin poliisi kertoo olevansa vakuuttunut, ettei Tukholman perjantaiseen bussiturmaan liity tahallisuutta.
Poliisin edustaja kertoi asiasta tänään Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n haastattelussa.
Kaksikerroksinen bussi törmäsi bussipysäkkiin Östermalmilla perjantaina. Turmassa kuoli kolme ihmistä ja loukkaantui kolme.
Lue myös: Tukholman bussiturman kuljettaja vapautettu
Poliisi kertoo saaneensa jo hyvän kuvan tapahtuneesta. Asiaa on selvitetty muun muassa silminnäkijävideoiden perusteella, ja poliisi aikoo kuulla yhteensä kymmeniä ihmisiä. Tutkinta ja kuulemiset jatkuvat.
Poliisi ei vielä ole tunnistanut kaikkia kuolleita. Kaksi loukkaantunutta on yhä sairaalassa, mutta ei hengenvaarassa.
Lue myös: Tukholman bussiturmasta uutta tietoa
Bussin kuljettaja vapautettiin kuulustelujen jälkeen lauantaina. Häntä epäillään kolmesta kuolemantuottamuksesta ja kolmesta vammantuottamuksesta.
Kuljettajan asianajaja kertoi tänään päämiehensä kiistävän syyllisyyden.