Lehti: F1-tallin omistaja yritti junailla todellista jättipaukkua – Fernando Alonso vastasi "kiitos ei"

Auto Motor und Sport -lehti on saanut käsiinsä mielenkiintoisia tietoja Aston Martin -tallin kuljettajatilanteesta.

Saksalaislehti kertoo, että viime kaudella Aston Martinille siirtyneen Sebastian Vettelin jatko tallissa näytti pitkään hyvinkin selvältä, kunnes luotettavista lähteistä alkoi kantautua tietoja, joiden mukaan tallin omistaja Lawrence Stroll olisi tarjonnut Fernando Alonsolle sopimusta ja paikkaa ensi kaudeksi poikansa Lance Strollin rinnalla.

Täksi kaudeksi ykkösiin palannut Alonso kuitenkin kieltäytyi ja aktivoi omassa Alpine-sopimuksessaan olleen option ensi kaudeksi.

Auto Motor und Sport tiivistää monien tunnot todetessaan, että nelinkertaisen maailmanmestarin vaihtaminen kaksinkertaiseen maailmanmestariin tuntuu ajatuksen tasolla oudolta, varsinkin kun Vettel on kerännyt tällä kaudella lähes kaksinkertaisen pistepotin Lance Strolliin verrattuna (35–18).

Kun muita vaihtoehtoja ei mitä ilmeisimmin ole, Aston Martin on jatkamassa ensi kauteen kaksikolla Stroll–Vettel. Alun perin kuljettajauutisia odotettiin jo täksi viikonlopuksi Zandvoortiin, mutta Auto Motor und Sportin mukaan uutisia pitää nyt odottaa ensi viikon puolelle.

Sky Deutschland kysyi Vetteliltä aiemmin tänä viikonloppuna, aikooko hän palata vihreään autoon ensi kaudella.

– Kyllä, luulen niin.

Myös tallipäällikkö Otmar Szafnauer uskoo vakaasti Vettelin jatkoon.

– Meillä on 1+1-vuotinen sopimus. Siihen on määritelty tietyt päivämäärät, joita ennen meidän täytyy tehdä päätös. Emme ole vielä takarajalla, mutta on olemassa aikataulu, jonka puitteissa haluamme istua alas. Se ei ole kaukana. Pidämme Sebastianista, ja hän pitää meistä. Nyt meidän täytyy keskustella siitä, miten jatkamme.

Lue myös:

    Uusimmat