Lebed arvosteli jälleen Naton laajentumista

Venäjän turvallisuuspäällikkö Aleksandr Lebed arvosteli jälleen kovin sanoin Pohjois-Atlantin liiton Naton suunnitelmia laajentua itään. Vasta eilen Naton virkailijat suitsuttivat Lebediä, joka vieraili liiton päämajassa aiemmin viikolla.

-Lisääkö Naton laajentuminen itään - kohti rajojamme, kohti Baltian maita - Venäjän turvallisuutta? kysyi Lebed uutistoimisto Itar-Tassin mukaan. Lebed puhui tieteellisessä kokouksessa Moskovassa.

-Kukaan ei voi taata, ettei jollekin tulisi mieleen jossain vaiheessa tehdä meille samoin kuin äskettäin tehtiin Irakille, hän muistutti.
Lebed viittasi todennäköisesti Yhdysvaltain ohjusiskuihin Irakin sotilaskohteisiin viime kuussa. Sitä ennen Irak lähetti joukkojaan kurdialueille Pohjois-Irakiin.

Naton virkailijat ennättivät jo kehua Lebedin asennetta neuvotteluissa Naton laajentumisesta. Lebed toisti tapaamisissaan Venäjän vastustuksen suunnitelmia kohtaan. Hän ei kuitenkaan käyttänyt yhtä tiukkaa kieltä, johon hän on aiemmin turvautunut.

Lebediä on syytetty kotimaassaan siitä, ettei hän saavuttanut matkansa aikana tuloksia ja hänen odotettiin koventavan kantaansa heti matkan jälkeen.

Lebed luotetuin poliitikko

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan venäläiset luottavat poliitikoista eniten Lebediin. Tänään julkaistun mittauksen mukaan 40 prosenttia haastatelluista mainitsi luottavansa Lebediin eniten. Toisena oli kommunistijohtaja Gennadi Zjuganov 16 prosentilla. Pääministeri Viktor Tshernomyrdin sai tutkimuksessa 14 prosentin kannatuksen ja liberaalien johtaja Grigori Javlinski 12 prosentin tuen.

Presidentti Boris Jeltsin oli luotettavista poliitikoista viides 11 prosentin kannatuksella. Viime vuonna samaisessa tutkimuksessa vain viisi prosenttia haastatelluista luotti Jeltsiniin.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat