Cheekiltä uutta musiikkia, kokoelmalevy ja keikkoja ennen jäähyväiskonserttia: "Haluan vielä nauttia lavalla olemisesta"

Cheek kertoo suunnitelmistaan ennen jäähyväiskeikkaa 1:25

Räppäritähti kertoo MTV.fin haastattelussa, että hän ei jaksa olla valokeilassa.

Cheek eli Jare Tiihonen, 35, laittaa uransa Cheekinä pakettiin Lahden mäkimontussa elokuussa 2018 järjestettävässä jäähyväiskonsertissa.

– Varmaan vedän vielä jotain keikkoja, kunhan nyt saadaan lukittua kaikki jutut tässä, Cheek kertoo MTV.fille.

– Kyllä mä haluan nauttia vielä lavalla olemisesta tämän viimeisen vuoden aikana. Olen kuitenkin antanut musalle kaiken elämäni aikana. Siellä on suurin tietotaitoni.

Tiihonen sanoo, että hänellä ei ole mitään musiikkia vastaan.

– En vain jaksa olla valokeilassa. Se on raskasta.

Cheek paljastaa MTV:lle myös sen, että viime viikolla julkaistun Enkelit-singlen lisäksi ennen lopettamista luvassa on muutakin uutta materiaalia.

– Eiköhän Enkelit-biisiin vielä joku videokin värkätä. Katsotaan myös, että tuleeko Veljeni vartija -elokuvaan (Cheekin elämästä kertova elokuva, joka saa ensi-iltansa 31. tammikuuta 2018) joku uusi biisi. Jos syntyy, niin teen sellaisen. Siinä olisi hyvä paikka, vaikka lopputeksteihin täräyttää yksi biisi, "Inspired by Veljeni vartija".

Cheekin ura paketoidaan myös kokoelmalevyn muotoon.

– Eiköhän joku sellainen pidä tehdä jossain vaiheessa. Sitten, kun kaikki biisit, mitä tulee, ovat ulkona. Vaikka levyjä ei enää niin myydäkään, mutta se (kokoelmalevy) on silti hyvä paketti siitä, mitä on tullut tehtyä. Biisi-CV. Sellaisena näen sen funktion näinä päivinä.

Katso klippi Cheekin haastattelusta artikkelin yläosassa. Katso lisää Cheekin lopettamiseen liittyviä haastatteluja alla.


Cheek kertoo uransa lopettamispäätöksestä MTV:lle 4:39
​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat