Lauri Korpikoski palaa vihdoin TPS:n vahvuuteen – seura kumosi kovat väitteet työpaikkasyrjinnästä

Lauri Korpikoski ja TPS ilmiriidoissa – C Moren studio pureutuu kuohuttavaan tapaukseen 3:14
Lauri Korpikosken ja TPS:n tilannetta puitiin myös C Moren studiossa syyskuussa.

TPS:n konkarihyökkääjä Lauri Korpikoski on toipunut pelikuntoon ja palaa joukkueensa vahvuuteen tällä viikolla. TPS kumosi myös mediassa pyörineet väitteet Korpikosken työpaikkasyrjinnästä.

TPS ilmoitti tiistaina, että Korpikosken sairausloma päättyy ja konkarihyökkääjä palaa joukkueen harjoitusvahvuuteen keskiviikkona, kun TPS palaa CHL-vierasreissultaan.

Korpikoski oli viime tammikuussa lonkkaleikkauksessa, minkä vuoksi hän joutui pitkälle sairauslomalle. TPS kertoo ohjanneensa huhtikuussa jääharjoittelun pariin palanneen Korpikosken useammasta liigapelaajasta ja A-junioreista muodostettuun harjoitusryhmään, koska pudotuspeleissä taistellut TPS ei juurikaan enää harjoitellut tosipelien lomassa.

TPS kertoo myös Korpikosken olleen sairauslomalla 21. kesäkuuta lähtien aina tähän päivään asti. Nyt Korpikoski on kuitenkin valmis palaamaan sairauslomaltaan.

Korpikosken tilanne on ollut laajalti esillä mediassa kesän ja syksyn aikana. TPS kumoaa kaikki väitteet siitä, että seura olisi sulkenut Korpikosken joukkueen toiminnasta.

– Korpikoskea ei ole suljettu pois joukkueen toiminnasta seuran toimesta. Hän on ollut sairauslomalla, mihin hakeudutaan työntekijän toimesta ja päädytään lääkärin määräyksestä. Seura ei ole myöskään esittänyt Korpikoskelle sopimuksen purkamista. Hän on koko ajan ollut tervetullut joukkueeseen, TPS:n tiedotteessa kerrotaan.

TPS ilmoittaa tutkineensa perusteellisesti esille nousseet työpaikkasyrjintäsyytökset yhdessä ulkopuolisen asiantuntijan kanssa, eikä esille noussut mitään syytöksiä tukevia asioita.

Lue myös:

    Uusimmat