Laulaja lähetyksessä: Näin Värttinä pääsi maailman kalleimpaan musikaaliin
Värttinä-yhtyeen laulaja Johanna Virtanen kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, miten Värttinä pääsi säveltämään musiikkia yhteen maailman isoimmista produktioista.
Värttinä-yhtye valittiin säveltämään musiikkia Taru sormusten herrasta -eepoksen musikaaliversioon. Vuonna 2006 musikaali herätti valtavaa kohua, sillä se oli silloin maailman kallein tuotanto.
Musiikin säveltäjiä ruvettiin valitsemaan vuonna 2003. Tuottajat olivat aikaisemmin tehneet yhteistyötä A. R. Rahmanin kanssa, joten hän oli selvä valinta. Tuottajilla oli ideaa myös parista muusta säveltäjästä, mutta ilmeisesti eivät olleet tarpeeksi tyytyväisiä näiden tuotantoon.
– Onneksi Värttinän levyjä myydään ulkomailla levykaupoissa. Yksi musiikillinen tuottaja oli löytänyt Ilmatar-levyn, jolla on Äijö-kappale. He olivat ihastuneet lauluun. Siinä on pimeätä, mutta myös jotain juurevaa, suomalaista ja loitsuamista, laulaja Johanna Virtanen totesi.
Tuottajat alkoivat selvittää, mikä on tämä Värttinä pienestä Suomesta. Pian yhtyeeltä tiedusteltiin, olisivatko he kiinnostuneita sävellystyöstä.
– Alkuun ajattelimme, että tämmöisiä kyselyitä tulee. Se on varmaan joku pienen pieni produktio. Sitten alkoi selvitä, että se on maailman kallein musikaalituotanto. Ja me olemme siinä mukana, Virtanen muisteli.
Sävellystyö kesti käytännössä neljä vuotta. Tiedostot lentelivät Suomen ja Intian välillä, jonka lisäksi Värttinä ja A. R. Rahman tapasivat muutaman kerran Lontoossa. Säveltäjät saivat kuin saivat musiikkinsa sulautumaan vaikuttavaksi kokonaisuudeksi.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän lähetyksestä, miten monikäyttöisiä esiintymisasuja Värttinällä on.
Uusimmat
-
10:07
Kiina varoittaa: Aasiaan ei tule perustaa "Naton kaltaisia" liittoumia – eilen selkkaus yhdysvaltalaislaivan kanssa
-
10:00
Useat musiikin kansainväliset megatähdet jättävät Suomen väliin – asiantuntijoilta kylmät faktat tiskiin: "Kaikista kokoluokista puuttuu"
-
09:42
Floridan päävalmentaja näytti toimittajille, mitä pitäisi tehdä: "V***u" – sali röhähti nauruun
-
09:42
Uutuusgrillimakkarat makutestissä – Halpa vs. kallis -raati: "Varokaa yllättäviä turskahduksia"
-
09:35
Karviassa ulosajo – kuljettaja kuoli
-
09:32
MTV seuraa: Kalle Rovanperän puheenvuoro tiivistää ralliaamun: "Tuntuu pahalta fanien puolesta"
-
09:21
Kim Cattrall on ylpeä Samanthan paluusta – Sinkkuelämää-sarjan fanit riemastuivat tähden postauksesta.
-
09:21
ISW: Prigozhinin uhkaus Wagnerin käytöstä Venäjän maaperällä ilman Kremlin lupaa on "hämmästyttävä" – MTV seuraa sotaa
-
09:17
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
09:13
Yliopistojen todistusvalinnan pisteytykset uudistuvat – yhden aineen merkitys kasvaa
-
09:01
Mount Everestillä kuollut eniten ihmisiä vuosiin – kiipeilylupia myönnettiin ennätysmäärä
-
09:00
Puoli vuotta kiertoradalla viettäneet taikonautit palasivat Maahan
-
08:58
Anton Lundell säväytti NHL:n avausfinaalissa – murahti isosta osa-alueesta: "Eiköhän kaikki sen tiedä"
-
08:56
Jari-Matti Latvala vertasi itseään Kalle Rovanperään – huima arvio: "Ihan rehellisesti voin niin sanoa"
-
08:20
Yhä useampi nuori muistaa käyttää kondomia, mutta seksitautitilastoissa se ei näy – erityisesti yksi tauti huolettaa lääkäriä
-
07:42
Zlatan jättää jäähyväiset Milanille – tässäkö seuraava osoite?
-
07:41
Jari-Matti Latvalalta tyly palaute Sebastien Ogierille: "Ei voi ihan kaikesta myöskään autoa syyttää"
-
07:40
Kuvaa kulissien takaa: Näin Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen valmistautuvat MM-erikoiskokeille
-
07:26
Helsingissä kaksi isoa tulipaloa lauantaina
-
07:20
Aleksander Barkov teki suomalaista NHL-historiaa – Florida taipui avausfinaalissa
-
Lataa lisää