Laulaja Benjamin Peltonen paljastaa piirteen, joka voi koitua kohtaloksi tanssilattialla: "Olen melkoinen..."

Laulaja Benjamin Peltonen kertoo kilpailuhenkisyydestään 1:49
Laulaja Benjamin Peltonen kertoo kilpailuhenkisyydestään.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kilpailijalla, laulaja Benjamin Peltosella on tapana tehdä montaa asiaa yhtä aikaa.

Laulaja Benjamin Peltonen kuvailee itseään toheloksi, ja kokee sen myös haasteeksi tanssilattialla. Peltonen osallistuu Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman 15. kaudelle tanssinopettaja Saana Akiolan kanssa. Toheluus näkyy myös Peltosen arjessa.

– Kun syön, niin ruokaa on kaikkialla. Eikä sillä, että olisin sotkuinen, vaan teen vain niin montaa juttua samaan aikaan. En keskity silloin oikein mihinkään. Laseja tippuu, kun kävelen ohi ja taulut irtoavat seinistä, Peltonen kuvaili elämäänsä MTV Uutisille.

Peltonen on Akiolan mukaan aivan kuin hänen pikkuveljensä.

– Tavaroiden tiputtelukin osuu, ihan kuin kotiin menisi! Olen sanonut tämän Benjaminille monta kertaa, että hän on aivan samannäköinen, -tyyppinen ja -ikäinen kuin veljeni. Tässä on jokin mystinen juttu, Akiola pohti.

Akiola ei ole kuitenkaan huolissaan Peltosen kehnosta kehonhallinnasta.

– Kaikkea pystyy oppimaan. Rytmitaju ja tapa liikkua ovat tärkeämpiä. En minäkään ole mikään koordinaatioihme, jos pitää liikutella monia osia eri aikaan. Voimme kohellella yhdessä, Akiola naurahti.

Peltonen jatkoi Akiolan kanssa samoilla linjoilla ja kertoi nähneensä jo ensikohtaamisella Saanan katseesta, että he ovat aivan samanlaisia.

– Tietty levoton energia, että nyt vain mennään ja tehdään. Se loi heti turvallisen olon, ja voin olla täysin oma itseni. Se olisi hirveää, jos kokisi, että pitäisi olla jotakin muuta.

– Varsinkin vuoden 2021 kesän ja Pride-keikan jälkeen on niin vapautunut fiilis. Tämä vain avaa sitä avautuneisuutta enemmän. Katsotaan sitten, kun väsyttää ja on hermot kireällä… voihan se olla yhtä vapautunutta silloinkin, Benjamin totesi.

Tanssii Tähtien Kanssa -livelähetykset alkaavat su 4.9. klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Tanssikupla mtv-palvelussa maanantaisin ja perjantaisin. Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat