Lastensuojelussa työskentelevä Pia kirjoitti tekstin, joka saa jokaisen suomalaisen heräämään: "Kun olit vauva, katsottiinko sinua, hymyiltiinkö?"
Lastensuojelussa työskentelevä Pia halusi Facebook-tekstillään kehottaa lukijaa pohtimaan, millaiset lähtökohdat tämä on saanut elämäänsä. Moni elämässä pitkälle päässyt pitää menestystä omana ansionaan ja unohtaa esimerkiksi tasapainoisen kodin tuoman "kilpailuedun".
Ajatukset olivat pyörineet mielessä pari päivää. Lopulta Pia päätti julkaista ne.
– Ajattelin, että ehkä ne voisivat puhutella muitakin, Pia Koskikuru, 41, sanoo.
Facebook-tekstissään Pia pohti, miksi joillakin on niin vankka käsitys ihmisestä oman onnensa seppänä. Inspiraatio syntyi osin Anu Kantolan ja Hanna Kuuselankirjoittamasta Huipputuloiset-kirjasta.
Teos syventyy Suomen suurituloisimman promillen elämään, ja esimerkiksi Suomen työllisyystilanne ja ihmisten työmoraali kirvoittivat varakkailta ihmisiltä kärkkäitäkin mielipiteitä.
– Oli pysäyttävää lukea näitä kovia näkemyksiä verotuksesta ja jopa sosiaaliturvan lakkauttamisesta. Samankaltaisia ajatuksia kuulee alemmissakin tuloluokissa. Kuitenkin sosioekonomisen aseman on todettu periytyvän. Toisaalta voi olla pienestä kiinni, kuka meistä päätyy sillan alle ja kenellä menee ihan hyvin, Pia sanoo.
Pia työskentelee lastensuojelussa johtavana sosiaalityöntekijänä. Hän on työssään nähnyt, etteivät kaikki saa elämäänsä tasa-arvoisia, yhtä hyviä lähtökohtia.
Pia ei saanut ajatuksiaan mahdutettua Twitterin 140 merkkiin, eikä hän kyennyt tiivistämään sitä mielipidepalstalle sopivaan muotoon.
– Niinpä laitoin kirjoitukseni Facebookiin kavereiden luettaviksi. Moni kaveri halusi jakaa tekstin ja pyysi sitä julkiseksi. Tietäen nettikeskustelujen monesti negatiivisen sävyn, inttämisen ja tarkoituksella väärin ymmärtämisen, epäröin, mutta sitten päätin laittaa tekstin julki, Pia kuvailee.
"Synnyitkö toivottuna, odotettuna?"
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Tekstissään Pia kehottaa lukijaa pohtimaan, millaiset lähtökohdat tämä on saanut elämäänsä.
– Synnyitkö toivottuna, odotettuna? Terveenä ja elinvoimaisena? Tai ainakin turvallisessa paikassa, jossa sait tarvitsemaasi hoitoa? Sinulla ei ollut syntyessäsi vieroitusoireita, etkä ollut vaurioitunut äitisi raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä, joka olisi kaventanut mahdollisuuksiasi koko elämäsi ajaksi jo kuukausia ennen syntymääsi? Pia kysyy tekstissään.
– Kun olit vauva, katsottiinko sinua, hymyiltiinkö? Juteltiinko, laulettiinko, pidettiinkö sylissä? Vaihdettiinko vaippasi? Sinua ei ravisteltu?
Hän kehotti lukijaa pohtimaan esimerkiksi sitä, olivatko omat vanhemmat turvallisia ja hyvinvoivia, pääsikö lapsena tarvittaessa lääkäriin tai hammaslääkäriin ja oliko kotona joku lohduttamassa haverin sattuessa.
– Auttoiko joku tarvittaessa läksyissä? Kysyikö joku, millainen päiväsi oli ollut? Saitko nukkua? Kotona ei ryypätty, vedetty kamaa, sammuttu, tapeltu, kukaan perheenjäsen ei saanut turpaansa? Kenenkään ei tarvinnut paeta kodistaan? Et saanut kohtuuttomia rangaistuksia, sinua ei piesty?
"Työssäni eriarvoisuuden lisääntyminen näkyy joka päivä"
Pia kertoo MTV Uutisille, että tekstin saama vastaanotto on hämmästyttänyt, liikuttanutkin. Kirjoitus kosketti monia, ja useat rohkaistuivat jakamaan omia kokemuksiaan.
– Keskustelu, siltä osin kuin minä olen sitä nähnyt, on pysynyt enimmäkseen asiallisena. Monissa kommenteissa on ollut samansuuntaisia ajatuksia, joissakin hyvin tunnepitoisia omia kokemuksia. Olen seurannut kirjoituksen saamaa huomiota, hurjaa määrää jakoja ja kommentteja. Puolitutut ovat tavattaessa kertoneet, miten hieno teksti on ja kuinka se on tullut vastaan toistuvasti. Kaikki tämä on ollut ihmeellistä, Pia sanoo.
Hän itse ei pidä rikastumista menestyksen mittarina, mutta myöntää, että vakaa taloustilanne helpottaa elämää. Se antaa ihmiselle eri tavalla mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja hyödyntää lahjojaan.
– Toisaalta vähävarainen perhe voi olla tasapainoinen ja rakastava, kun taas rikkaassa kodissa saatetaan kokea yksinäisyyttä, väkivaltaa, tunnekylmyyttä ja vaikka mitä. Työssäni eriarvoisuuden lisääntyminen ja hyvinvoinnin jakaantuminen epätasaisesti näkyvät joka päivä, Pia sanoo.
Osa "putoaa kelkasta" varhain
Suuri osa suomalaisnuorista voi Pian mukaan nykyisin hyvin ja esimerkiksi käyttää alkoholia vähemmän kuin aiemmat sukupolvet. Kuitenkin osa niin sanotusti putoaa yhteiskunnan kelkasta jo varhain.
– Ongelmien vyyhti lähtee kasaantumaan jo varhaislapsuudesta johtaen syrjäytymiseen. Se, että yksilölliset ominaisuudet ja sattumakin auttavat joitakin ponnistamaan vaikeista oloista hyvin pitkälle ei oikeuta väheksymään heitä, jotka eivät siihen pysty. Toimiva ja oikeudenmukainen yhteiskunta, joka on rikkaalle ja menestyvällekin turvallisempi, loiventaa lähtökohtien eroja, Pia sanoo ja huomauttaa, että myös YK:n lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa huolehtimaan kaikista lapsista.
– Ja kyllähän siihen verorahoja tarvitaan.
Netti ja maailma vastakkainasettelua pullollaan
Facebook-tekstissään Pia halusi tuoda esiin vastakkainasettelua ja suoranaista ihmisoikeuksien väheksyntää, joka on viime vuosina lisääntynyt.
– Oli kyse sitten köyhästä, syrjäytyneestä, asunnottomasta tai sotaa pakenevasta ihmisestä, nähdään toisen ihmisarvo jotenkin itseä vähäisempänä. Suomessa on kuitenkin ollut suhteellisen hyvät mahdollisuudet menestyä taustasta riippumatta. Tästäkö olemme luopumassa?
Pia toivoo, että teksti herättäisi pohtimaan ihmisyyttä ja empatiaa. Sitä hän toivoisi nykymaailmaan lisää – sekä netti että maailma kun tuntuvat olevan vastakkainasettelua pullollaan.
– Me tarvitsemme ymmärrystä toisiamme kohtaan. Toivon, että tekstin olisi lukenut ajatuksella joku, joka ei ollut jo valmiiksi samaa mieltä ja jotain olisi jäänyt mieleen hyvällä tavalla. Tämähän ei nettikeskustelujen kuplissa ole mitenkään itsestään selvää, Pia sanoo.
"Me pidämme menestystämme omana ansionamme"
Tekstin lopuksi Pia kehottaa jokaista miettimään, missä määrin omat saavutukset ja mahdollinen menestys elämässä ovat oikeasti omaa ansiota. Pia uskoo, että moni elämässä pitkälle päässyt pitää menestystä liiaksi omana ansionaan ja unohtaa esimerkiksi tasapainoisen kodin tuoman "kilpailuedun".
– Me pidämme menestystämme omana ansionamme, vaikkei sille olisi perusteita. Epäonnistumiset taas ymmärrämme ulkoisista tekijöistä johtuviksi. Tällainen ajattelu taitaa kuulua aika lailla vakiovarusteena useimpien ihmisten mieleen, jos mieli ei ole masentunut.
Ominaisuudelle on hienompikin sana: attribuutioerhe. Se on itsetunnolle hyödyllinen ominaisuus, joka suojaa ihmistä ja auttaa häntä selviytymään epäonnistumisista. Pian mukaan attribuutioerheen olemassaolosta olisi kuitenkin hyvä tulla tietoiseksi.
– Ja jottei nyt tulisi väärinymmärryksiä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että kannattaa ponnistella ja työskennellä kohti tavoitteitaan. Menestys on hieno asia, eikä vauraudessa ole mitään vikaa. Mutta ei se kenestäkään arvokkaampaa tee tai oikeuta väheksymään muita. Eikä se ole ihan vaan omasta erinomaisuudesta kiinni.
Uusimmat
-
23:33
Brittiopiskelijan Kiina-tilauksesta mönki ikävä yllätys – "Luulin, että se oli lelu – ja sitten se liikkui"
-
23:00
NHL-ykkösvaraus heti sivuun – Mikael Granlundille sauma
-
22:49
Markku Kanerva puhui kritiikistä – "Ymmärrän"
-
22:41
Soihtuselkkaus keskeytti ottelun – Jonne Virtanen kertoi näkemyksensä Jokerit-kannattajista
-
22:37
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan – Jokerista tänään kaksi 40 000 euron voittoa
-
22:06
Huippumalli Ashley Grahamin kylpyhuoneotos hämmentää: "Sinusta ei saa huonoa kuvaa"
-
21:55
Israel voimistaa maahyökkäystään Libanonissa
-
21:47
SM-liiga-valmentajalta raju vuodatus – yksi sana toistui: "Olen niin häpeissäni"
-
21:30
Usain Boltilta paljastus: Kovimmat tulokset jäivät saavuttamatta – "Valmentajani vihasi sitä"
-
21:27
SM-liigaseura Kärpistä hämmentävää faktaa – mitä ihmettä Oulussa tapahtuu?
-
21:14
Kamala Harris kutsui Putinia "murhanhimoiseksi diktaattoriksi" – näin Kreml kommentoi
-
20:47
Kalle Rovanperä hurjassa taistossa kolmanneksi – näin voittokamppailu ratkesi
-
20:32
Jokerit reagoi fanien savupommisekoiluun – tiukka jyrähdys
-
20:32
Kärpät lähellä karua sulamista – kärkikamppailussa tylyt lukemat
-
20:09
Kirja-arvio: Klinge – kyynärpäitä käyttänyt sivistysylimys henkeen ja vereen
-
20:08
Tällainen Pirjo Nuotio on mummina: "En ole koskaan viihtynyt hiekkalaatikolla"
-
20:07
Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa – nyt tipahti herkullinen Tampere-päivitys
-
20:01
Tykkimies teki natsitervehdyksiä, solvasi tummaihoisia ja uhkasi puukottaa jonkun – tuomio tuli
-
20:01
Pasin ojaan ajanut varusmies pääsi pälkähästä – oikeus hylkäsi kaikki syytteet
-
19:41
HIFK:lta ”täystyrmäys”, Iiro Pakarinen hurjana – Papilta pysäyttävää saarnaa
-
Lataa lisää