Mainos

Lasten on vastedes pakko osallistua esiopetukseen

Esiopetus muuttuu vuodenvaihteessa kaikille lapsille pakolliseksi.  

Lakimuutosta on perusteltu sillä, että esiopetukseen osallistuminen takaa kaikille lapsille tasavertaiset lähtökohdat peruskoulun alkuun.  

Aiemmin esiopetus on ollut vapaaehtoista, mutta virallisen esiopetuksen ulkopuolella on ollut vain noin kaksi prosenttia ikäluokasta.  

Opetusministeriön viime vuonna tekemän selvityksen mukaan osa lapsista ei ole osallistunut opetukseen esimerkiksi sen takia, että lapsi on haluttu pitää kotona tai lapsella olisi pitkä matka esiopetukseen. Syy on voinut olla myös se, että lapselle ei ole ollut tarjolla omakielistä esiopetusta.  

Selvityksen mukaan pakollista esikoulua on esitetty aiemminkin, ainakin vuonna 1972.  

Ensimmäinen esikoulukokeilu oli Lahdessa vuonna 1966, ja esikoulu laajeni 15 kuntaan 1970-luvun alussa. Kunnille tuli velvollisuus järjestää esiopetusta vuonna 2001.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.