Lapsista ja nuorista vain kolmasosa liikkuu suositusten mukaan eli vähintään tunnin reippaasti tai rasittavasti joka päivä. Lisäksi tuore tutkimus paljastaa, että alakoululaisten ja yläkoululaisten välillä on suuri ero.
Lapsen iän karttuessa liikkeen määrä vähenee ja samalla paikallaan olon määrä lisääntyy, kertoo tuore Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa -tutkimus (Liitu).
– Liikkeen määrä, mikä vielä koulutien aloittavalla ykkösellä on, vähenee valtavan voimakkaasti yläasteikäisen suuntaan, sanoo UKK-instituutin johtajan Tommi Vasankari.
Yläkouluikäisten kohdalta haasteellista onkin hänen mukaansa se, että fyysinen rasitus on niin suurella osalla kovin pieni.
– Alakouluikäisille sen sijaan kuuluu kohtuullisesti parempaa, sillä esimerkiksi ykkösistä suuri osa täyttää minimisuositukset vaikkapa askelmäärillä mitattuna.
Liikunnallinen lapsi saa välitunneista irti enemmän
Yksi iso alakoululaisia ja yläkoululaisia erottava seikka on Vasankarin mukaan se, että hippaleikkien, pyrähtelemisen, pallon perässä juoksemisen ja vastaavien kulttuuri kärsii vanhemmilla oppilailla.
– Kun mittariin tulee ikää lisää, niin pyrähdyksiä ja muita ei ole enää siistiä tehdä koulun pihalla.
Alakoululaisten kohdalla ryhmän sisällä on kuitenkin eroja liikkumisessa. Liikunnallinen lapsi saa välitunneistakin irti vähän enemmän.
– Saman koulupäivän aikana liikunnalliselle muksulle kertyy parhaimmillaan jopa tuhat askelta tunnissa, kun taas vähemmän liikunnallinen jää puoleen tai alle, Vasankari kertoo.
Sen sijaan lähes kaikki yläkouluikäiset liikkuvat koulupäivän aikana melko niukasti, ja vasta iltatoiminta tuo mukanaan eroja. Eli osa yläkouluikäisistä harrastaa tai tekee jotain kavereiden kanssa, osa ei.
Vähän liikkuvilla myös terveyshuolia
Lapset ja nuoret eivät ole liikkumisen osalta yhtä ja samaa massaa, vaan kyse on hyvin epäyhtenäisestä ryhmästä, painottaa apulaisprofessori Sami Kokko Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Hän erottaa jokaisessa ikäryhmässä kolme ryhmittymää: suositusten mukaan liikkuvat, melko paljon liikkuvat ja vähän liikkuvat.
– Vähän liikkuville tarvitaan omanlaisia erityistoimia. Tulosten mukaan näyttää siltä, että heillä on selkeästi enemmän erilaisia terveysoireita: päänsärkyä, alakuloisuutta, vaikeuksia nukahtaa, yksinäisyyttä.
Kokko huomauttaa, että vähän liikkuvien joukossa on myös sellaisia lapsia ja nuoria, joiden kohdalla on muitakin parannusta vaativia asioita. Liikunta on tällöin yksi tekijä muiden joukossa.
Vähän liikkuvien lisäksi myös muille ryhmille pitäisi Kokon mukaan kohdentaa omanlaisiaan toimia.
– Esimerkiksi tällä hetkellä riittävästi liikkuvien kohdalla olennainen kysymys on, miten estää liikkumisen väheneminen.
Yhtenä esimerkkinä Kokko mainitsee liikuntaseuratoiminnan, johon tällä haavaa osallistuu yli 60 prosenttia lapsista ja nuorista. Lisäksi jopa 88 prosenttia lapsista ja nuorista on jossain vaiheessa ollut mukana seuratoiminnassa.
– Seuratoiminnan aloittamisikä on aikaistunut, ja tässä tutkimuksessa se oli keskimäärin kuusi vuotta. Lopettaminen tapahtuu keskimäärin 11-vuotiaana.
Seuratoiminnan kannattaisikin Kokon mielestä miettiä, millä lapset ja nuoret pystyttäisiin pitämään pitempään mukana.