Laskuvarjojääkärikillan kurssi päättyi traagisesti 2010 – kaksi suomalaista kuoli irtolohkareen alle Kebnekaisella: "Se oli vaan todella huonoa tuuria"

Nykyään yrittäjänä toimiva Sakari Oksa-Arffman oli mukana kiipeämässä viiden hengen ryhmässä, kun kohtalokas onnettomuus sattui Ruotsin korkeimmalla vuorella. 

Oksa-Arffman muistaa edelleen kolmentoista vuoden takaisia tapahtumia, joskin muistikuvat ovat osittain hataria, sillä onnettomuus aiheutti sokin. 

Tapahtumat saivat alkunsa, kun kurssin taitavimmista kiipeilijöistä koottiin pienempi ryhmä, joka lähti kulkemaan vaikeampaa reittiä. Mikään ei viitannut tulevaan onnettomuuteen, sillä mukana reitillä oli erittäin kokeneita kouluttajia. Myös sään puolesta kyseessä oli tavallinen heinäkuun päivä.

– Olimme vähän aikaa menneet vuoren juurella, ja juuri tulleet siihen jyrkänteelle, jota oli tarkoitus lähteä kiipeämään, Oksa-Arffman kertoo.

– Jostain tippui iso kivi, joka siitä minun edestäni surmasi kaksi ihmistä, päätti heidän elämänsä.

Oksa-Arffmanin mukaan onnettomuudesta seurasi hätäännys siitä, että tuleeko vuorelta alas lisää lohkareita, sillä kurssilaisten kypäriin ropisi vielä pikkukiviä.

– Aika nopeasti todettiin tilanne, että mitään ei ole tehtävissä näiden kahden ihmisen hyväksi. Kouluttaja päätti, että palaamme leiriin.

Onnettomuutta ei voinut ennakoida

Ryhmästä tuntui pahalta jättää kuolleet niille sijoilleen. Kelistä johtuen helikopteri ei pystynyt noutamaan vainajia pariin päivään.

– Oli järkyttävää ajatella kuolleiden olevan siellä rinteessä, ja että emme voineet auttaa heitä, Oksa-Arffman sanoo.

Tapahtunutta ei olisi mitenkään voinut estää tai ennakoida.

– Tuhansia vuosia vuoren päällä olleet kivet päättivät juuri silloin tippua, kun me menimme siitä. Se oli vaan todella huonoa tuuria.

Toipuminen koettelemuksesta

Onnettomuus pyöri Oksa-Arffmanin mielessään pitkään. Hän kokee silti toipuneensa koettelemuksestaan hyvin.

– En mieti päivittäin, eikä se tule enää kovin usein mieleen. Olen käynyt kiipeilemässä ja eräilemässä sen verran, että se ei tule enää mieleen edes silloin.

– Välillä onnettomuuden muistaa, ja siitä tulee haikea olo ja surullinen mieli. 

Onnettomuuden myötä Oksa-Arffman kertoo nykyään suhtautuvansa luontoon ja vuoriin kunnioittavammin.

– Se on toisaalta ihan viisastakin, hän pohtii.

Kaikesta huolimatta Oksa-Arffman pitää vuorikiipeilyä yleisesti turvallisena ja hyvänä harrastuksena, kunhan hallussa on tarvittava tietotaito vuorella toimimiseen.

–  Vuoristot ovat siitä vaarallisia, että niiden olosuhteet saattavat muuttua nopeasti. Yhtäkkiä huipulla voi tulla sankka lumimyrsky, kun pitäisi selviytyä vielä alas sieltä.

Outoja sattumuksia

Jälkikäteen Oksa-Arffman on huomannut outoja sattumuksia onnettomuuteen liittyen. Ensimmäinen tapahtui vuorenrinteellä, vain pieni hetki ennen kuin irtolohkare surmasi kaksi ihmistä hänen kiipeilyryhmästään.

– Näin pinkin kukan lumella ja katselin sitä vähän aikaa hyräillen Elastisen kukista kertovaa laulua (Ote), ja kun nostin pääni, silloin tippui kiviä. 

Oksa-Arffmania on jäänyt mietityttämään, mahtoiko pohdiskelutuokio jopa pelastaa hänen henkensä.

Toinen sattumus liittyy Sakari Oksa-Arffmanin ja hänen vaimonsa monivuotiseen kamppailuun lapsettomuutta vastaan. Pariskunta oli jo päättänyt lopettaa hoidot, kunnes ne viimein tepsivät.

– Esikoinen syntyi samana päivänä, tasan kymmenen vuotta Kebnekaisen tapahtumien jälkeen. 

Lue myös: Mies kiipesi Everestin huipulle kaksi kertaa viikossa – teki uuden kiipeämiskertaennätyksen